Uusi lääke synnytyksen jälkeiseen masennukseen – vaikutus huippunopea

Yhdysvaltain terveysviranomaiset ovat hyväksyneet ensimmäisen nimenomaan synnytyksen jälkeisen masennuksen hoitoon tarkoitetun, kotioloissa suun kautta annosteltavan lääkkeen. Asiasta uutisoivat muun muassa ABC News, The Washington Post ja Forbes.

Zurzuvae-niminen lääke sai Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkeviraston (FDA) hyväksynnän perjantaina. Se on tarkoitettu aikuisille, jotka kärsivät vakavasta raskauden aikaisesta tai synnytyksen jälkeisestä masennuksesta. 

Lääkettä otetaan yksi pilleri päivässä 14 päivän ajan. Lääkkeen hyödyt näkyivät monilla potilailla jo kolmessa päivässä, mikä on huomattava parannus perinteisiin masennuslääkkeisiin.

– Suun kautta otettava lääkitys on hyödyllinen vaihtoehto monille naisille, jotka kärsivät äärimmäisistä, joskus henkeä uhkaavista, tunteista, psykiatrisista lääkkeistä vastaava johtaja Tiffany Farchione FDA:lta sanoi lausunnossa.

Terveyskirjaston mukaan noin 10–20 prosenttia äideistä sairastuu synnytyksen jälkeiseen masennukseen. 

Se voi ilmetä esimerkiksi alavireisyytenä, kiinnostuksen ja mielihyvän puutteena, vähäenergisyytenä, ahdistuksena, pessimistisinä ajatuksina, syyllisyyden ja arvottomuuden tunteina sekä muutoksina unessa ja ruokahalussa. 

Sairastunut voi kokea lisäksi vaikeutta kiintyä vauvaan ja jopa ajatella itsensä tai lapsen vahingoittamista. Pahimmillaan oireet voivat jatkua kuukausia tai jopa vuosia. 

Hoitona on käytetty samoja menetelmiä kuin masennuksessa yleensä: lievissä tapauksissa keskustelua, keskivaikeissa tai vaikeissa tapauksissa masennuslääkkeitä. 

Zurzuvaen tehoa tutkittiin kahdessa satunnaistetussa kaksoissokkokokeessa. Niiden perusteella Zurzuvaea käyttäneillä naisilla oli noin neljän viikon seuranta-aikana vähemmän masennuksen oireita kuin naisilla, jotka olivat saaneet lumelääkettä. 

Pitkäaikaisempaa seurantaa tarvittaisiin

Synnytyksen jälkeiseen masennukseen erikoistunut Yalen yliopiston professori Kimberly Yonkers, joka ei ollut mukana lääkkeestä tehdyissä tutkimuksissa, on kuvaillut Zurzuvaen vaikutusta vahvaksi. Hänen mukaansa lääkettä todennäköisesti määrätään naisille, joilla perinteiset masennuslääkkeet eivät ole toimineet. 

Yonkersin mielestä FDA:n olisi kuitenkin pitänyt vaatia lääkkeen kehittäjiä tekemään pidempää seurantaa siitä, miten naiset voivat kuukausia lääkkeen käytön jälkeen. Nyt tiedetään vain, että Zurzuvaen vaikutus säilyi neljä viikkoa viimeisestä tabletista.

Tiedossa ei myöskään toistaiseksi ole, minkä hintainen lääke tulee olemaan. Hinta tullee määrittelemään suuresti sitä, kuinka laajaan käyttöön se tulee.

Zurzuvae jäljittelee progesteronia eli keltarauhashormonia, joka tukee naisen raskaaksi tulemista ja raskautta ja jonka taso voi romahtaa synnytyksen jälkeen. 

Lääke kuuluu niin sanottuihin neurosteroideihin, jotka vaikuttavat aivoissa eri tavalla kuin perinteisesti masennuksen hoidossa käytetyt SSRI-lääkkeet. 

Nimenomaan synnytyksen jälkeistä masennusta hoitamaan on kehitetty aiemmin yksi täsmälääke, joka on kuitenkin ollut huomattavan kallis ja jota on pitänyt annostella suonensisäisesti sairaalassa.

Lue myös:

    Uusimmat