Uudenlainen verikoe voi ennustaa rintasyövän uusiutumisen
Brittitutkimuksessa uudentyyppisellä verikokeella rintasyövän uusiutuminen pystyttiin ennustamaan jopa 41 kuukautta diagnoosia aiemmin.
Tutkimuksen mukaan uudenlainen, erityisen tarkka verikoe voi ennustaa rintasyövän uusiutumisen vuosia ennen sairauden ilmenemistä tutkimuksissa, kertoo BBC.
Lontoon syöpätutkimusinstituutin (ICR) tutkijat pystyivät tunnistamaan kaikki potilaat, joiden rintasyöpä myöhemmin uusiutui. Näiden potilaiden verestä löydettiin alhaisia määriä syövän DNA:ta.
Aiemmissa tutkimuksissa on myös todettu, että kyseisellä ctDNA-verikokeella pystytään tunnistamaan syövän uusiutuminen. Tässä tutkimuksessa käytettiin koko genomin sekvensointimenetelmää (WGS), joka on herkempi kuin aiemmissa tutkimuksissa käytetty eksomisekvensointi (WES).
Aikaisimmillaan verikokeella pystyttiin havaitsemaan syöpä jopa 41 kuukautta ennen diagnoosin varmistamista kuvantamisen avulla. Keskimäärin verikokeen avulla rintasyövän uusiutuminen ennustettiin noin 15 kuukautta etukäteen.
– Rintasyöpäsolut voivat jäädä kehoon leikkauksen ja muiden hoitojen jälkeen, mutta näitä soluja voi olla niin vähän, että niitä ei voida tunnistaa seurantatutkimuksissa, kertoo tutkimuksen päätutkija Isaac Garcia-Murillas.
Hänen mukaansa tutkimus luo pohjaa paremmalle jälkihoidon seurannalle ja mahdollisesti elinikää pidentävälle hoidolle.
Parantaa mahdollisuuksia estää syövän leviäminen
Lontoon syöpätutkimusinstituutin (ICR) tutkimukseen osallistui 78 naista, joista 11 naisen syöpä uusiutui. Tutkimus erosi aiemmista siten, että tässä tutkimuksessa käytettiin herkempää, koko genomin sekvensointimenetelmää, jolla pystyttiin tunnistamaan yli 1 800 geenimutaatiota.
Aikaisempi taudin uusiutumisen tunnistaminen parantaa mahdollisuuksia pysäyttää syövän leviäminen muualle kehoon ja estää sen muuttuminen parantumattomaksi.
Syöpäjärjestöjen mukaan Suomessa rintasyöpään sairastuu vuosittain noin 5 000 naista, ja elämänsä aikana yksi seitsemästä naisesta sairastuu rintasyöpään. Duodecimin mukaan yksi viidestä rintasyövästä uusiutuu.
Lähteet: BBC, The Institute of Cancer Research.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää