Uskoisitko linnuksi? Echo matkii vauvan parkua käsittämättömän hyvin – "Eläintarhanhan pitäisi olla iloinen paikka"

Eksoottinen lintu Echo matkii vauvanitkua australialaisessa eläintarhassa: ”Sopii toivoa, ettei se ota sitä pysyväksi osaksi esitystään” 0:39
Tältä Echo kuulostaa matkiessaan vauvan parkumista.

Eksoottiset lyyrypyrstöt ovat tunnetusti lahjakkaita matkijoita.

Echo-niminen lyyrypyrstö on aiheuttanut kummeksuntaa Australian Sydneyssä sijaitsevassa eläintarhassa. Echo on äskettäin oppinut nimittäin matkimaan vauvan itkua, kertoo Guardian.

Varpuslintujen lahkoon kuuluvat Australiassa elävät lyyrypyrstöt ovat taitavia erilaisten äänten matkijoita. Normaalisti linnut matkivat esimerkiksi erilaisten hälyttimien ääniä ja vaikkapa moottorisahan ääntä.

Eläintarhassa asuva Echo nappasi kuitenkin kuulemistaan äänistä vauvan itkun ja yllä olevalla videolla rääkyy kuin ihka elävä pikkuvauva.

Sähköpora ja vauvan itku tämän hetken suosikkeja

Eläintenhoitaja Leanne Golebiowskin mukaan seitsemänvuotias Echo alkoi tapailla vauvan itkua noin vuosi sitten.

– Uskon sen napanneen äänen vierailtamme. Se on tietenkin voinut käyttää sulkutilan hyödykseen ja on voinut hioa taitoaan paremmaksi. Toki tämä hiukan huolettaa minua, koska eläintarhanhan pitäisi olla iloinen paikka perheille vierailla, Golebiowski kommentoi.

Mysteeri onkin, kuinka Echo on onnistunut tekemään vauvan itkusta niin täydellisen kuuloista, kun se ei ole oikean vauvan itkua voinut hetkeen kuulla. Eläintarha on nimittäin ollut koronapandemian takia pääsääntöisesti kiinni vierailta.

Golebiowski kertoo, että Echo on taitava matkimaan monenlaisia ääniä ja vauvan itku on vain yksi uusi lisä linnun laajassa repertuaarissa.

Tällä hetkellä Echo harjoittelee sähköporan ääntä, joka on Golebiowskin mukaan pelottavan aidon kuuloista. Sen lisäksi Echo on opetellut eläintarhan erilaisia kuulutuksia ulkoa.  

Matkiminen kuuluu linnun kosintamenoihin

Tutkija Alex Maisey kommentoi Echon tapausta La Troben Yliopistolta Guardianille. Hänen mukaansa erilaisten äänten matkiminen kuuluu olennaisesti lyyrypyrstöjen kosintamenoihin.

– Niillä täytyy olla uskomaton muisti, jotta ne pystyvät matkimaan niin laajalti erilaisia ääniä, Maisey kertoo.

Monipuolisten ja erilaisten äänten esittäminen kertoo naaraille siitä, että koiraan reviirillä täytyy olla yltäkylläisesti ruokaa, jotta koiraalla on niin paljon luppoaikaa harjoitella erilaisia ääniä.

Maisey uskoo, että Echon on täytynyt kuunnella useita itkeviä vauvoja oppiakseen matkimaan ääntä. On varsin harvinaista, että luonnossa villinä elävät lyyrypyrstöt matkisivat ihmisten tuottamia ääniä.

– Luonnossa koiraat harjoittelevat erilaisia ääniä ja testaavat, sopivatko ne niiden repertuaariin. En ole varma, miksi Echo kiinnostui juuri vauvan itkusta, mutta sopii toivoa, ettei se ota sitä pysyväksi osaksi esitystään, Maisey toteaa.

Myös naaraat ovat taitavia matkijalintuja, mutta käyttävät taitoa pääasiassa suojellakseen jälkeläisiään esimerkiksi matkimalla petolintuja.

– Ne käyttävät taitoa maltillisemmin, Maisey summaa.

Lähteet: CNN ja Guardian 

Lue myös:

    Uusimmat