Usko talouskasvuun vahva
Suomalaiset uskoivat huhtikuussa edelleen talouden myönteiseen kehitykseen.
Kuluttajien luottamusindikaattori oli huhtikuussa 12,7 eli korkeampi kuin helmi-maaliskuussa. Omaan talouteensa luottivat eniten yrittäjät ja työttömät ja vähiten maatalousyrittäjät. Usko maan talouskasvuun oli vahvin palkansaajien ja heikoin yrittäjien keskuudessa. Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen kuluttajabarometriin, jota varten haastateltiin 19. - 26. huhtikuuta 1 660 Suomessa asuvaa henkilöä.
Kuluttajista 82 prosenttia odotti huhtikuussa maan taloustilanteen pysyvän ennallaan tai paranevan seuraavan vuoden aikana. Vain 13 prosenttia arvioi sen huononevan. Työttömyyden vähenemiseen uskoi ensimmäisen kerran sitten viime elokuun yli puolet kuluttajista. Kuluttajista jo 76 prosenttia piti ajankohtaa hyvänä lainan ottamiselle ja 16 prosenttia kotitalouksista aikoi ottaa lainaa seuraavan vuoden aikana. Vastaavasti säästämistä piti kannattavana aiempaa harvempi eli 44 prosenttia kuluttajista. Joka neljäs kuluttaja uskoi oman taloutensa paranevan seuraavan vuoden aikana ja vain joka kymmenes arvioi sen huononevan.
Kuluttajien ostoaikomukset lisääntyivät yhä huhtikuussa. Aiempaa useampi eli 7 prosenttia kotitalouksista harkitsi asunnon ostamista seuraavan vuoden aikana. Myös kodin korjaus- ja sisustusaikeet olivat vahvat. Peräti 43 prosenttia kotitalouksista suunnitteli ulkomaan lomamatkaa seuraavan puolen vuoden aikana ja 9 prosenttia harkitsi auton ostoa.
Lähes puolet kuluttajista arvioi kestotavaroiden ostamisen kannattavaksi. Kuluttajat ennustivat, että ensi vuoden huhtikuun inflaatiovauhti on 1,6 prosenttia.
Suomalaisten näkemykset taloudesta ovat kansainvälisestikin verrattuna myönteisiä. Maaliskuussa EU-maista vain Irlannissa ja Alankomaissa talouden kehitykseen suhtauduttiin luottavaisemmin kuin Suomessa. Irlannissa kuluttajien luottamusindikaattori oli 16 ja Alankomaissa 15. EU-maiden keskimääräinen luottamusindikaattori oli maaliskuussa -1.
(STT)
Uusimmat
-
18:45
Luokkatovereitaan ampunut tutki kouluampumisia kuukausia – lähisukulainen teki pysäyttävän havainnon tekoaamuna
-
18:44
Pelottava tilanne Finnairin lentokoneessa Helsinki-Vantaalla – ohjaamossa havaittiin savua, kone evakuoitiin
-
18:24
Ott Tänakilta vaaditaan superonnistumista, mutta pelko on puserossa – "Töitä on edessä"
-
18:14
Nasan pysäyttävä video näyttää, miltä tuntuu matkata mustan aukon sisälle
-
18:06
Toimittajalta paljastus kulisseista: Näin Euroviisujen mediatilassa reagoitiin Windows95manin esitykseen
-
18:01
Presidentti Stubb ja Saksan liittokansleri Scholz keskustelivat Ukrainan tukemisesta
-
17:47
Suomessa ennätysmäärä äärimmäisen uhanalaisia kiljuhanhia
-
17:36
Skandaali muhi Cat Catin viisuhitissä – paljastavat vihdoin totuuden: "Yle ei halunnut meitä Euroviisuihin"
-
17:33
Virossa repesi sanasota Pauligin kahvipaketista
-
17:25
Mikael Granlund saapui Leijoniin ja pisti heti merkille Konsta Heleniuksen – "Jotain samaa kuin mitä minussa oli"
-
17:23
Viro kutsuu Venäjän suurlähetystön johdon kuultavaksi: "GPS-häirinnällä vakavia vaikutuksia lentoliikenteeseen"
-
17:10
Hilary Duffin neljäs lapsi on syntynyt – jakoi hellyttävät kuvat pienokaisesta
-
17:07
Vantaa aikoo muistaa Viertolan koulun sankariopettajaa
-
17:05
Työministeri Arto Satosen arvio: Kiistelty lakkolaki tulee voimaan alkuperäistä aikataulua nopeammin
-
16:59
"Sähköhärpäkkeellä" punaisia päin Helsingissä – sakothan siitä tuli
-
16:45
HIFK-hyökkääjä yllättyi Leijonat-johdon MM-ratkaisusta – vierellä yhtäkkiä kaksi NHL-hyökkääjää: "Jumalauta!"
-
16:38
Kultaleijonan mittava ura jatkuu Kärpissä
-
16:36
Game of Thrones -sarjasta tuttu Ian Gelder on kuollut – aviomieheltä riipivä ulostulo: "En tiedä, mitä teen ilman häntä"
-
16:17
Poliisi etsii: Missä on jo viikkoja kateissa ollut 18-vuotias?
-
16:14
Näin irtisanottu emeritusprofessori selittää Venäjä-yhteistyötään: "Tämä on vakava asia"
-
Lataa lisää