USA: Yksi ohjus saattoi harhautua

Yhdysvallat myöntää, että se saattoi ampua harhautuneen ohjuksen eilen eteläiseen Irakiin. Yhdysvaltojen Persianlahden joukkojen komentajan Anthony Zinnin mukaan kukaan ei voi taata, etteikö ohjuksia olisi voinut harhautua, vaikka joukot tekivätkin kaikkensa tämän välttämiseksi.

Irakin edustajat kertoivat aiemmin 11 siviilin kuolleen ja useiden haavoittuneen Basran alueelle tehdyissä ohjusiskuissa. Vielä tuolloin Yhdysvallat ilmoitti tulittaneensa pelkästään Irakin ilmatorjunta-asemia maan etelä- ja pohjoisosissa. Nämäkin iskut oli tehty heidän mukaansa provokaation seurauksena.

Kenraali Zinni ilmaisi syvän pahoittelunsa, mikäli isku oli kohdistunut siviileihin, mutta muistutti, että sananvaihto oli Saddamin aloittama. Hänen mukaansa asia oli kuitenkin tutkittava perinpohjin. Irakilaislähteiden mukaan Basran alueelle tehtiin kaksi hyökkäystä, jotka suuntautuivat Irakin virallisen uutistoimiston INAn mukaan alueen asuinkortteleihin ja taloudellisiin kohteisiin. Basra sijaitsee noin 500 kilometriä etelään Irakin pääkaupungista Bagdadista.

Yhdysvallat ja Britannia valvovat keskinäisen sopimuksen mukaan, ettei Irak uhmaa maan pohjois- ja eteläosiin julistettuja lentokieltoalueita.
(STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat