USA:n GP:n topit ja flopit: Max Verstappen järjesti kunnianosoituksen Tähtien sota -ohjaajalle – Valtteri Bottas sai Mercedeksen kannalta kiusallisen uuden lempinimen

Max Verstappen ja Lewis Hamilton tarjosivat Yhdysvaltain GP:ssä F1-seuraajille taas kerran huiman taistelun voitosta. MM-sarjan kärkikaksikko oli sunnuntaina täysin ylivoimainen, mutta heidän takaansa löytyi muitakin onnistujia.

Jo kilpailun lähtökiihdytyksessä ja ensimmäisessä mutkassa oli nähtävissä, mitä tuleman pitää. Paalulta startannut Verstappen yritti kiilata Hamiltonin radan sisäreunaan, mutta britti tuli väkisin ohi. Verstappen palasi kilpailun kärkeen ensimmäisten varikkokäyntien jälkeen ja luovutti tämän jälkeen paikkansa vain seitsemän kierroksen ajaksi toisten varikkokäyntien yhteydessä.

Kärkikaksikko ajoi maaliin vain sekunnin erolla toisistaan. Kolmanneksi sijoittunut Sergio Pérez hävisi Red Bull -tallikaverilleen yli 40 sekuntia.

TOPIT

Max Verstappen

Tämän kauden iso teema on ollut se, että Lewis Hamilton on saanut pitkästä aikaa todellisen vastuksen MM-taistoon. Hamilton oli viimeksi yhtä ahtaalla vuonna 2016. Viime viikkoina näytti siltä, että Mercedes olisi saamassa taas etulyöntiaseman Red Bulliin ja Verstappeniin nähden. Mutta mitä vielä. Kisassa paikan päällä olleen George Lucasin kunniaksi: Austinin kisa oli Imperiumin vastaisku. Verstappen ajoi käsittämättömän vahvan kisan, kun ottaa huomioon sen, että Austinin rata söi armotta Pirellin renkaita. Aggressiivisesta hyökkäyksestä huolimatta hollantilainen taisteli hanskalla ruutulipulle asti, vieläpä paineen alla. Verstappenin hyvyyttä ei tarvitse selitellä. Suoritukset puhuvat puolestaan.

Video: Verstappen puolusti hanakasti startissa, mutta Hamilton paineli väkisin ohi.

Sergio Pérez

Meksikolainen teki vihdoin sitä, mitä häneltä odotetaan. Tuntui siltä, että Perez sai vielä ylimääräistä kipinää Valtteri Bottaksen moottorirangaistuksesta. Perez oli mainiossa vauhdissa jo perjantaina ja lauantaina, eikä yllätyspaalukaan jäänyt kauas. Sunnuntain kisassa Perez taisteli nestehukan keskellä ja toi juuri sen tuloksen, mitä pitikin. Vauhti ei toki päätä huimannut, mutta Perez ei taipunut yhdellekään ”väärälle kuljettajalle”.

Charles Leclerc

Ferrarin sisällä on puhuttu siitä, että Carlos Sainz olisi saamassa jopa pienimuotoisen ”tallijohtajan” aseman itselleen. Leclerc kuitenkin näytti jälleen, miksi hän on yksi sarjan parhaista kuskeista, ja nappasi taas ”ynnä muut” -joukon ykkössijan itselleen. Vahvaa suorittamista aika-ajoissa ja ongelmaton veto kisassa. Leclerc jätti molemmat McLaren-kuskit taaksensa. Kunpa vain monacolainen saisi taas jossain vaiheessa voittaja-auton allensa, jotta hänen potentiaalinsa tulisi kunnolla esiin.

Daniel Ricciardo

Jo torstaina kävi selväksi, että kyseessä oli McLarenin australialaiskuljettajan kohdalla kauden suosikkiviikonloppu. Ricciardo ilmestyi Austinissa varikolle teksasilaisittain pukeutuneena ja väläytteli haastattelusta toiseen paikallista aksenttia. Mutta näytöt eivät suinkaan jääneet tähän, vaan myös radalla tapahtui. Tallikaveri Lando Norris oli Ricciardoa nopeampi kaikissa kolmissa harjoituksissa, mutta kun kierrosajoilla oli oikeasti merkitystä, Ricciardo olikin McLarenin ykkönen. Aika-ajoissa Norrisia päihin kahdeksalla sadasosalla ja kilpailussa hienoa taistelua Ferrareita vastaan. Kuudes lähtöruutu vaihtui viidenneksi sijaksi.

VÄLIMALLIN PASSAT

Mercedes & Valtteri Bottas

Video: Bottas kommentoi toistuvia lähtöruuturangaistuksiaan.

Jokohan ne moottorit alkaisivat Bottaksen kohdalla riittää? Jos Kimi Räikkösen lempinimi on Iceman, Bottakselle annettiin GP-viikonlopun aikana lempinimeksi ICEman. Kauden kuudes polttomoottori (internal combustion engine = ICE) tiesi viiden lähtöruudun rangaistusta, ja kun Bottaksen aika-ajoveto ei täysin onnistunut, tuloksena oli yhdeksäs lähtöruutu. Itse kilpailussa nousu kohti kärkisijoja oli juuri niin vaikeaa kuin sen odotettiinkin olevan. Kuvaavaa on, että 19. kierroksella Bottas oli 50 sekunnin päässä kärjestä, vain viisi sekuntia Kimi Räikkösen edellä. Kuudes sija ei ollut katastrofi, mutta jotain Mercedeksellä tehtiin väärin, kun talli jäi ensimmäisen kerran hybridiaikakaudella ilman USA:n GP:n paalupaikkaa.

FLOPIT

Lando Norris

Alkukauden sensaatiolle, syyskuussa Venäjällä aivan kilpailun loppuhetkillä uransa ensimmäisen GP-voiton menettäneelle britille kyseessä oli toinen peräkkäinen jokseenkin mitäänsanomaton viikonloppu. Floppileima kertoo kauden edetessä Norrisia kohtaan nousseista odotuksista. Harjoitusvauhdista ei McLarenilla ole yleensä voinut tehdä minkäänlaisia johtopäätöksiä, mutta Norris oli kaikissa harjoituksissa tallikaveri Daniel Ricciardoa nopeampi. Aika-ajoissa ja kilpailussa asetelma kääntyi kuitenkin päinvastaiseksi. Norris ei tuntunut olevan missään vaiheessa uhka edellään ajaneille. MM-sarjassa Sergio Pérez nousi Norrisin edelle neljänneksi, mutta vain pisteellä.

Kimi Räikkönen

Video: Fernando Alonso ja Kimi Räikkönen ottivat yhteen USA:n GP:n tuoksinassa.

Taas kerran yksi kisa, jossa Räikkönen olisi voinut olla pisteillä – ja olisi pitänytkin olla. Mutta eipä ollut. Tarina oli tuttuakin tutumpi. Aika-ajoissa annettiin aivan liikaa tasoitusta muille. Räikkönen oli ongelmissa etenkin Austinin radan pomppujen kanssa, ja tallikaveri Antonio Giovinazzi kiilasi ties kuinka monennen kerran edelle. Sunnuntain kilpailussa Räikkönen oli kuitenkin Giovinazzia vahvempi ja oli jo matkalla kauden neljänteen pistesijaansa, kunnes oma ajovirhe viisi kierrosta ennen ruutulippua pilasi kaiken. Kyllä, on mahdollista, että Sebastian Vettel olisi tullut joka tapauksessa Räikkösen ohi, mutta nyt pistesija suli omaan virheeseen, ja sellaista ei voi hyväksyä.

Fernando Alonso

Kuin kuvastus Alpinen viikonlopusta. Vanha kunnon setä-Fernando palasi Austinin keitaalle ja höyrysi toisen konkarin Kimi Räikkösen kanssa käydyn taistelun jäljiltä. Alonso osoitti jälleen nurjaa puoltaan. Kun kaikki ei mene niin kuin hän haluaa, alkaa kiukuttelu. Hyvä ettei Alonso kolannut Alfa Romeon Antonio Giovinazzia ulos kisasta. Alonso yritti tehdä nousua moottorivaihdoksen jäljiltä, mutta lopputulos, keskeytys, oli kaikkea muuta kuin toivottu. Surkea viikonloppu Alpinelle ja Alonsolle. Myös tallikaveri Esteban Ocon keskeytti.

Lue myös:

    Uusimmat