Max Verstappen löi Lewis Hamiltonin huimassa trillerissä – Bottaksella vaikeaa, Räikkönen tyri pistesijan

Austinissa, Yhdysvalloissa ajettiin sunnuntai-iltana F1-kauden 17. osakilpailu.

Paalupaikalta kisaan startannut Red Bullin Max Verstappen onnistui kuin onnistuikin ajamaan ruutulipulle ensimmäisenä ja vei nimiinsä kauden kahdeksannen voittonsa. Verstappen löi Mercedeksen Lewis Hamiltonin vain 1,333 sekunnin erolla. Näin Verstappen kasvatti myös MM-johtoaan. Kolmosruudusta startannut Red Bullin Sergio Pérez oli kolmas (+42,223).

Lähtöruuturangaistuksen vuoksi yhdeksänteen lähtöruutuun pudonnut Valtteri Bottas onnistui nousemaan lopputuloksissa kuudenneksi. Alfa Romeon Kimi Räikkönen osoitti taas kerran oivallista kisavauhtia ja nousi 15. ruudusta kiinni pistesijaan, mutta menetti kaiken viisi kierrosta ennen maalia pyörähdettyään radan ykkössektorissa. Räikkösen loppusijoitus oli 13:s

Olosuhteet Austinissa olivat kuumat, ja kun radan tiedettiin jo ennakkoon syövän ahnaasti Pirellin renkaita, taito säästää renkaita oli suuressa arvossa. Osaltaan suuresta rengaskulumasta kielii myös se, ettei kenelläkään ollut minkäänlaista mahdollisuutta ajaa kilpailua läpi yhdellä varikkopysähdyksellä.

Hamilton ohitti Verstappenin heti lähtökiihdytyksen jälkeen ykkösmutkassa, mutta hollantilainen palasi kilpailun kärkeen ensimmäisten varikkokäyntien jälkeen. Mercedeksen rengaskuluma oli kuitenkin Red Bullia pienempää, ja Hamilton pystyi venyttämään keskimmäisen stintin Verstappenia pidemmäksi, mikä tarjosi rengasedun kilpailun lopussa.

Voittotaistelu huipentui viimeisillä kierroksilla, kun Hamilton ei aivan onnistunut kuromaan Verstappenin eroa kiinni ennen kuin kierroksella ohitettavat tulivat kärkikaksikon eteen.

Yhdysvaltain GP:n tulokset:

SIJA:KULJETTAJA:TALLI:ERO:

1.

Max Verstappen

Red Bull

2.

Lewis Hamilton

Mercedes 

+1,333

3.

Sergio Pérez

Red Bull

+42,223

4.

Charles Leclerc

Ferrari

+52,246

5.

Daniel Ricciardo

McLaren

+1:16,854

6.

Valtteri Bottas

Mercedes 

+1:20,128

7.

Carlos Sainz

Ferrari

+1:23,545

8.

Lando Norris

McLaren

+1:24,395

9.

Yuki Tsunoda

AlphaTauri

+1 kierros

10.

Sebastian Vettel

Aston Martin

+1 kierros

11.

Antonio Giovinazzi

Alfa Romeo

+1 kierros

12.

Lance Stroll

Aston Martin

+1 kierros

13.

Kimi Räikkönen

Alfa Romeo

+1 kierros

14.

George Russell

Williams

+1 kierros

15.

Nicholas Latifi

Williams

+1 kierros

16.

Mick Schumacher

Haas

+2 kierrosta

17.

Nikita Mazepin

Haas

+2 kierrosta

18.

Fernando Alonso

Alpine

keskeytys

19.

Esteban Ocon

Alpine

keskeytys

20.

Pierre Gasly

AlphaTauri

keskeytys

Kuljettajien MM-pisteet 17/22 kisan jälkeen:

SIJA:KULJETTAJA:TALLI:PISTETTÄ:

1.

Max Verstappen

Red Bull

287,5

2.

Lewis Hamilton

Mercedes

275,5

3.

Valtteri Bottas

Mercedes

185

4.

Sergio Pérez

Red Bull

150

5.

Lando Norris

McLaren

149

6.

Charles Leclerc

Ferrari

128

7.

Carlos Sainz

Ferrari

122,5

8.

Daniel Ricciardo

McLaren

105

9.

Pierre Gasly

AlphaTauri

74

10.

Fernando Alonso

Alpine

58

11.

Esteban Ocon

Alpine

46

12.

Sebastian Vettel

Aston Martin

36

13.

Lance Stroll

Aston Martin

26

14.

Yuki Tsunoda

AlphaTauri

20

15.

George Russell

Williams

16

16.

Nicholas Latifi

Williams

7

17.

Kimi Räikkönen

Alfa Romeo

6

18.

Antonio Giovinazzi

Alfa Romeo

1

19.

Mick Schumacher

Haas

0

20.

Robert Kubica

Alfa Romeo

0

21.

Nikita Mazepin

Haas

0

Valmistajien MM-pisteet (17/22):

SIJA:TALLI:PISTETTÄ:

1.

Mercedes

460,5

2.

Red Bull

437,5

3.

McLaren

254

4.

Ferrari

250,5

5.

Alpine

104

6.

AlphaTauri

94

7.

Aston Martin

62

8.

Williams

23

9.

Alfa Romeo

7

10.

Haas

0

Lue myös:

    Uusimmat