Kanadan GP:n topit ja flopit: Räikkösen taisteluilme kärsinyt Ferrarin ristiriidoista

MTV Sportin F1-toimitus listaa jokaisen osakilpailun jälkeen viikonlopun onnistujat ja epäonnistujat. Kauden seitsemäs grand prix ajettiin Kanadan Montrealin radalla.

Sekä aika-ajo että kisastartti olivat Mercedeksen Lewis Hamiltonin täydellistä hallintaa. Hänen tallikaverinsa Valtteri Bottas sijoittui toiseksi ennen Red Bullin Daniel Ricciardoa. MM-sarjaa johtava Sebastian Vettel jäi neljänneksi ja monissa ongelmissa ollut Kimi Räikkönen seitsemänneksi.

TOP5:

1. Lewis Hamilton

Kuudes paalupaikka ja kuudes voitto Montrealissa. Uran 65. paalu nosti Hamiltonin kaikkien aikojen tilastossa jaetulle toiselle sijalle idolinsa Ayrton Sennan rinnalle. Saavutuksen jälkeen hänelle lahjoitettu Sennan kypärä ei alkuperäisestä tiedosta poiketen tainnut sittenkään olla aito kisassa käytetty kypärä, mutta se ei brassilegendan perheen elettä himmennä. Kanadan viikonloppu oli Hamiltonin murskaavaa näytöstä. Rataennätyksen ja tilastomurskajaisten lisäksi Vettelin MM-johto kapeni 12 pisteeseen.

 

2. Verstappenin startti

Viime kauden lopun Brasilian GP:n henkeäsalpaavalla sadenäytöksellään tulevaisuuden mestariksi nostettu Max Verstappen on jäänyt tällä kaudella valitettavan pimentoon Red Bullin vaisun alun ja lukuisten teknisten ongelmien takia, joten on syytä nostaa hollantilaisen suoritus esiin. Nousu viidennestä lähtöruudusta kakkossijalle oli yksi viime vuosien upeimmista starteista formula ykkösissä.

3. Valtteri Bottas

Komea oli myös Valtteri Bottaksen vastaisku uusintastartissa. Suomalainen haastoi Verstappenin näyttävästi ja oli hilkulla päästä ohikin. Toinen sija tuli lopulta varsin ongelmattomalla tavalla, kun molemmat Ferrarit ja Verstappen putosivat kärkisijoilta – kuka mistäkin syystä. Vielä aika-ajoissa kaukana optimituntumasta ollut Bottas sai viikonlopulle mainion lopetuksen. Kisan jälkeisistä tunnelmista näki, ettei Bottas ole tullut Mercedekselle lahjoittamaan kisavoittoja Hamiltonille. Tänä viikonloppua hänellä ei vain ollut minkäänlaisia aseita tallikaveriaan vastaan.

4. Force India

Alussa sijoituksia menettäneet Ferrarit saivat roikkua lähes koko kisan hyvän vauhdin löytäneiden Force Indioiden perässä. Sergio Perez pääsi uusintalähdössä Räikkösen edelle eikä antanut tälle mitään mahdollisuutta kuitata sijoitusta takaisin. Kisan puolivälissä Esteban Ocon piti puolestaan Sebastian Vettelin kurissa. Vasta loppukierrosten hyökkäys nosti MM-kärkimiehen neljänneksi. Force India on ollut jo monen vuoden ajan keskikastin suurin ylisuorittaja, ja Montrealin onnistuminen kasvatti MM-nelosena jatkavan tallin eron Toro Rossoon jo 42 pisteeseen.

5. Lance Stroll

Vielä aika-ajoissa näytti siltä, että kanadalaisnuorukainen tulee telomaan itsensä kotiyleisön edessä pahemman kerran, mutta mitä vielä: 18-vuotias Lance Stroll piti Williamsin irti ratavalleista, haastoi rohkeasti ja taisteli uransa ensimmäiset MM-pisteet yhdeksännellä sijallaan. Upporikas perijä on helppo maalitaulu arvostelulle, mutta loppujen lopuksi hänestä tuli kaikkien aikojen toiseksi nuorin pisteille yltänyt kuljettaja lajin historiassa.

FLOP5:

1. Kimi Räikkönen

Mitenkään ei voi välttyä ajatukselta, että Monacon GP:n ristiriitaisilla tapahtumilla olisi ollut jotain vaikutusta Kimin taistelumoraaliin Montrealissa. Räikkönen ei saanut autostaan tai itsestään maksimia irti missään vaiheessa. Aika-ajo oli vaisu ja kisan alku vasta vaisu olikin. Suomalaiskuski lahjoitti ensin kaksi sijaa pois heti valojen sammuttua ja menetti vielä yhden lisää käytyään rajun näköisesti nurmikolla. Ilman näitä ongelmia Kimin olisi pitänyt pystyä nappaamaan kolmossija melko vaivattomastikin. Viimeinen turhautuminen koitti, kun auton asetukset alkoivat reistailla lopussa.

2. Carlos Sainz

Toisen polven espanjalainen moottoriurheilutähti tuntui taas törmäävän tavanomaiseen ongelmaansa: jokaista hyvää ajosuoritusta seuraa alokasmainen virhe, joka pyyhkii kerätyt meriitit mennessään. Tällä kertaa Sainz ei tuntunut mahtuvan kaistalleen häntäpään lähtökiihdytyksessä, vaan kiilasi Romain Grosjeanin eteen ja syöksyi siitä mutkan läpi päin Felipe Massan Williamsia. Nämä tyrimiset eivät ole viemässä häntä eteenpäin urallaan – eivät Red Bullilla eivätkä muuallakaan F1-sarjassa.

3. Sergio Perez

Kukaan kuski ei halua vapaaehtoisesti luovuttaa paikkaansa tallikaverille eikä sitä aina voi reilun pelin nimissä heiltä vaatiakaan. Perez kieltäytyi Force Indian pyynnöistä ja piti paremmassa vauhdissa olleen Oconin takanaan loppuun asti, vaikka tämä olisi voinut vielä lopussa haastaa Daniel Ricciardon kisan kolmospaikasta. Perez on tuonut viime vuosina kaikki Force Indian palkintosijat, mutta osoittanut myös olevansa todella piittaamattoman itsekäs tiimin suuntaan, kun sille päälle sattuu.

4. Pascal Wehrlein

Nolo ajovirhe aika-ajoissa pyöräytti Sauberin seinään ja vei mekaanikoilta mahdollisuuden ottaa hetken rennosti ja osallistua  lauantain leikkimieliseen melontakisaan. Edelleen liikaa hölmöjä virheitä.

5. Red Bullin luotettavuus

Daniel Ricciardon kolmossija lievitti pahinta pettymystä, jota Red Bullilla tunnetaan tämän hetken tilanteesta. Keskeyttämään joutunut Max Verstappen alkaa omien sanojensa mukaan olla jo kurkkua myöten täynnä teknisistä murheista, joita Red Bullilla oli taas jokaisessa ajosessiossa aika-ajoja lukuun ottamatta. Kaiken lisäksi moottorivalmistaja Renault on ilmoittanut lykkäävänsä isoa päivitystään jopa ensi vuoteen.

Lue myös:

    Uusimmat