Max Verstappen teki riskialttiin päätöksen – Red Bullin meksikolaiskuski joutui kärsimyksen äärelle

3:45
Videolla USA:n GP:n kärkikolmikon kommentit.

Red Bullin Max Verstappen onnistui kuin onnistui voittamaan sunnuntain Yhdysvaltojen GP:n. Verstappen piti Mercedeksen Lewis Hamiltonin takanaan, vaikka hän turvautui riskialttiiseen taktiikkaan.

Verstappen teki varikkopysähdyksensä huomattavasti aikaisemmin kuin Hamilton. Pitkään näytti siltä, että hollantilainen joutuisi pysähtymään vielä kerran, minkä myötä Hamilton pääsisi edelle.

MM-sarjan johtaja Verstappen pysyi radalla ja taisteli. Hamilton sai häntä koko ajan kiinni ja lopulta ero oli enää 1,5 sekuntia.

Viimeisillä kierroksilla Hamilton yritti hyökätä, mutta hän ei saanut missään vaiheessa kunnon ohitussaumaa.

– Sain hyvän lähdön ja annoin aivan kaikkeni. Loppupeleissä he olivat hieman vahvempia tänä viikonloppuna. Emme vain saaneet enempää irti, Hamilton mietti.

Mercedeksen brittikuski ohitti kisan alussa paalulta lähteneen Verstappenin. Asetelmat vaihtuivat ensimmäisten pysähdysten yhteydessä, kun Verstappen haki selvästi aiemmin tuoreet renkaat autoonsa.

– Jäimme lähdössä jälkeen, joten meidän piti yrittää jotain erilaista. Renkaat kuluvat aika pahasti tällä radalla. Olimme aggressiivisia ja en ollut varma, että toimiiko taktiikka, Verstappen mietti.

Aggressiivinen taktiikka oli riski, sillä kisan lopussa Hamilton pääsi tuoreimmilla renkailla hänen lähelleen.

– Viimeiset kierrokset olivat jänniä. Vedin kylkimyyryä nopeissa mutkissa, mutta olen erittäin iloinen, että selvisimme, Verstappen hymyili.

Verstappen johtaa nyt MM-sarjaa 12 pisteen erolla ennen Hamiltonia.

Kisassa kolmanneksi ajanut Red Bullin Sergio Perez joutui pahan kärsimyksen äärelle.

– Ensimmäisestä kierroksesta lähtien joudun olemaan ilman juomaa, Perez kertoi.

Yhdysvaltojen Austinissa ilman lämpötila oli lähes 30 astetta. Näin meksikolainen oli paahtavan helteen partaalla.

– Rankin kisa ikinä, Perez puuskahti.

Mercedeksen suomalaiskuski Valtteri Bottas oli kisassa kuudes. Alfa Romeon Kimi Räikkönen oli puolestaan 13:s.

Viimeinen kierros: Hamiltonin takaa-ajo ei onnistu, Verstappen ajaa voittoon

3:53

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja