Saksa rimpuili pitkään mukana, mutta ei lopulta voinut paremmalleen mitään, kun Yhdysvallat otti 6-4 (3-2, 1-1, 2-1) -voiton MM-jääkiekon jatkolohkopelissä. Voittomaalin ampui ylivoimalla ajassa 51.04 Zach Parise, jolle kirjattiin tehot 2+1.
- Hyvän alun jälkeen rupesimme pelaamaan liian hienoa peliä ja vastustaja pääsi lähelle, myönsi USA:n päävalmentaja John Tortorella.
Saksan menoa siivitti torstaina saksalaiskannattajien mylvinnän lisäksi kanadalaisten kannustus. Kenellekään ei jäänyt epäselväksi, kenen puolella isäntämaan fanit olivat.
Joukkueet pelasivat avauserässä yhden MM-turnauksen viihdyttävimmistä 20-minuuttisista. USA tyylitteli nopeasti 3-0-johtoon, kun Saksa sekoili puolustusalueellaan. Amerikkalaisten salama-alkua vauhditti myös maalivahti Dimitri Pätzöldin unelias pelaaminen.
Saksalaisten työmoraali oli kuitenkin ihailtava. Joukkue painoi pelin väkisin USA:n päähän ja kavensi 2-3:een.
Toisessa erässä Pätzöld sai nostettua torjuntaprosenttiaan, kun USA pommitti kohti Saksan maalia. Saksa sinnitteli mukana pelissä, ja päätöserään lähdettiin USA:n 4-3 johdossa.
Saksa tuli tasoihin päätöserän alussa Michael Bakosin toimesta, mutta USA meni lopulta menojaan. Ottelun viimeisen maalin sivalsi tyhjiin USA:n Dustin Brown.
- Tällainen taistelu antaa virtaa jatkopeleihin, vaikka hävisimmekin, tuumi Saksan hyökkääjä John Tripp.
Tim Thomasin loukkaantumisen jälkeen USA:n maalivahtitilanne herättää kysymysmerkkejä, sillä ottelun aloittanut Craig Anderson vaihdettiin pois kolmannessa erässä Saksan neljännen osuman jälkeen. Anderson ehti torjua vain viisi laukausta koko ottelussa, ennen kuin Robert Esche korvasi hänet.
Jääkiekon MM-kisat F-jatkolohko:
USA-Saksa 6-4 (3-2, 1-1, 2-1)
1. erä: 0.26 Zach Parise (Paul Martin-Jason Pominville), 2.10 Patrick O'Sullivan (David Backes-Phil Kessel) 2-0, 2.52 James Wisniewski (Drew Stafford-Lee Stemniak) 3-0, 14.03 Michael Hackert (Michael Wolf-Philip Gogulla) 3-1, 17.52 Christopher Schmidt (Yannic Seidenberg-John Tripp) 3-2 yv.
2. erä: 26.52 Pominville (Pat Kane-Peter Mueller) 4-2 yv, 30.23 Florian Busch (Schmidt-Marco Sturm) 4-3.
3. erä: 44.55 Michael Bakos (Christoph Ullmann-Yannic Seidenberg) 4-4 yv, 51.04 Parise (Martin-Kane) 5-4 yv, 58.24 Dustin Brown (Parise) 6-4 tm.
Maalivahtien torjunnat: Craig Anderson U 4+2+0=6 (pois 44.55), Robert Esche U (0)+(0)+6=6, Dimitrij Patzold S 10+18+8=36.
Jäähyt yhteensä: USA 5x2 min. Saksa 9x2 min, 1x10 min.
Erotuomarit: Vjatsheslav Bulanov Venäjä-Aleksander Poljakov, Venäjä (Sylvan Losier, Kanada), Fredrik Ulriksson (Ruotsi).
Yleisöä: 7352.
(MTV3-STT)