Ukrainassa siirrytään taas talvisodankäyntiin: Asiantuntija kertoo MTV:lle, mitkä ovat voimasuhteet nyt

Kiivaita taisteluja pienistä alueista – kumpi hallitsee talviset olosuhteet paremmin, Venäjä vai Ukraina? 8:19
Kiivaita taisteluja pienistä alueista – kumpi hallitsee talviset olosuhteet paremmin, Venäjä vai Ukraina?

Ukrainassa on tänään sodittu jo 656 päivää, eikä loppua ole vieläkään näköpiirissä. Rintamalinjat ovat muuttuneet hitaasti viime viikkoina.

Venäjä on suorittanut lähinnä strategisia drone- ja ohjusiskuja, joita ukrainalaisjoukot ovat kertoneet torjuneensa useita ympäri maata.

Venäjän hyökkäykseltä puolustautuva Ukraina varautuu jo toiseen talveensa keskellä sotatilaa.

Jo viime talvena venäläisjoukkojen tekemät täsmäiskut onnistuivat horjuttamaan Ukrainan energiaverkostoa siten, että miljoonat ihmiset jäivät ilman sähköä ja lämpöä. Infrastruktuuria ei ole saatu palautettua entiselleen.

Venäjällä on hallussaan Ukrainasta noin yksi viidesosa. Viime kesänä Ukraina aloitti vastahyökkäyksen, mutta se ei ole juurikaan edennyt.

Maanpuolustuskorkeakoulun sotataidon laitoksen johtaja, eversti Pasi Hirvonen kertoo MTV:n Viiden jälkeen ohjelman haastattelussa, että tällä hetkellä sotatilanne on pysähtynyt pitkälti paikoilleen.

– Mutta toisaalta sotaa koko ajan käydään. Eilen Ukrainan asevoimien yleisesikunta ilmoitti 82:sta yksittäisestä taistelutapahtumasta, jossa Ukrainan asevoimat torjuivat Venäjän joukkoja. 

Hirvonen kertoo Ukrainan asevoimien komentajan kuukausi sitten kirjoittamasta kirjoituksesta Economist-lehdessä. Komentajan mukaan kyseessä on pattitilanne.

– Ja näin se on. Sotaa käydään siellä puolin ja toisin. Tehdään vastahyökkäyksiä. Hyökätään ja torjutaan hyökkäyksiä. Ei näytä siltä, että kumpikaan olisi suurempaa läpimurtoa saamassa.

"Kumpikin osapuoli tottunut käymään sotaa talvella"

Olosuhteet rintamalla käyvät talven myötä entistäkin vaikeammiksi. Hirvonen kertoo, että kumpikin osapuoli on tottunut käymään sotaa talvella.

– Jos mennään ihan yksittäisen taistelijan tasolle, niin näyttäisi siltä, että ukrainalaisella on parempi henkilökohtainen varustus ja sitä kautta toimintakyky on taistelijoilla parempi. Mutta käytännössä kumpikaan ei varmaan talven vuoksi toisestaan eroa saa.

Hirvonen kertoo, että kumpikin osapuoli lisäksi oppii taisteluista koko ajan.

– Jos toinen tuo uuden suorituskyvyn, niin aika nopeasti sitä vastaan opitaan toimimaan.

Ukrainan menestys täysin riippuvainen tuesta

Hirvonen muistuttaa, että Ukraina on täysin riippuvavainen siitä tuesta, jota länsi on sille antanut. 

– Ukraina tarvitsee ampumatarvikkeita sekä ilmatorjunta-aseita välttämättä, jotta se pystyy jatkamaan puolustustaistelua.

Hirvonen uskoo, että Venäjä pyrkii talven aikana aktiivisesti sitomaan joukkoja taisteluun ja kuluttamaan Ukrainan vähäisiä resursseja ja sitä kautta aiheuttamaan painetta ukrainalaisille.

Hirvosen mukaan tällä hetkellä ei ole kuitenkaan  nähtävillä, että puutteellisesta tuesta olisi ollut vaikutuksia ukrainalaisten taistelutahtoon.

– Mutta sehän on ihan selvä, että jos ei ole aseita ja ampumatarvikkeita, joilla puolustaa, niin on selvää, että se alkaa vaikuttaa.

Hirvosen mukaan Venäjän kokemat tappiot sodassa vaikuttavat yksittäisen taistelijan tasolla.

– Mutta Venäjällä on myöskin ikävämpiä keinoja - käytännössä pakottaa sotilaat taistelemaan.

Hirvonen kommentoi, että pahimmillaan konflikti saattaa jäätyä ja jatkua vielä vuosia. 

Lue myös:

    Uusimmat