Katja Koukkula ja Jussi Väänänen ovat tehneet töitä yhdessä jo 20 vuoden ajan.
Tanssi tähtien kanssa -ohjelmastakin tutut tanssijat Jussi Väänänen ja Katja Koukkula työstävät parhaillaan Lahden Kaupunginteatterin West Side Story -musikaalia, jonka koreografian he ovat tehneet. Musikaalin harjoitukset ovat käynnissä ja sen ensi-ilta on 7. syyskuuta.
Kyseessä on tanssijoina ja tanssinopettajina työskentelevän pariskunnan ensimmäinen iso koreografiatyö.
– Työskentelymme on sellaista sekasotkua. Toinen sanoo, että tehdään näin ja toinen että eikun näin, Jussi nauraa.
Vuonna 2010 naimisiin mennyt pari on seurustellut jo 20 vuotta ja tanssineet yhdessä sitäkin pidempään. Vuosien aikana rutiini työ- ja kotiasioiden erottamiseen on löytynyt.
– Kotona emme tappele, mutta tanssisalilla sitäkin enemmän. Siellä saatamme olla todella kiivaita, Katja selittää.
– Varmasti 20 vuoden aikana olisi huomannut, jos työskentely yhdessä ei sujuisi. Täytyy vaan pitää mielessä se, että töitä ei tuoda kotiin, Jussi jatkaa.
Musikaaliharjoitusten lisäksi Katjaa ja Jussia pitää tällä hetkellä kiireisenä uudessa kodissa tehtävä remontti.
– Muutimme juuri uuteen asuntoon Helsingin Punavuoreen, Jussi kertoo.
(MTV3 – KATI PUKKI)
Jussi ja Katja Huomenta Suomessa (12.8.2013):
Sumo video id