Tutkimus: Näin kauan koronavirus selviää iholla – osoittautui influenssaa sinnikkäämmäksi
Japanilaiset tutkijat esittävät, että uusi koronavirus säilyy iholla yhdeksän tunnin ajan. Koronavirus näyttää olevan sitkeämpi kuin influenssavirus, mutta molemmat kuolevat nopeasti alkoholipohjaisen desinfiointiaineen käytön jälkeen.
Covid-19-tautia aiheuttava koronavirus tarttuu ensisijaisesti pisaratartuntana, kun sairastunut henkilö yskii tai aivastaa. Virus voi tarttua myös kosketuksen välityksellä, jos sairastunut esimerkiksi kättelee toista ihmistä käteensä yskäistyään.
Vielä on kuitenkin ollut epäselvää, kuinka kauan koronavirus säilyy iholla.
Kioton yliopiston tutkijat etsivät kysymykseen vastausta mallinnuksestaan, jossa he vertasivat SARS-CoV-2-viruksen ja influenssa A -viruksen selviytymistä ihmisiholla ja elottomilla pinnoilla. Clinical Infectious Diseases -tiedejulkaisussa ilmestyneen tutkimuksen mukaan koronavirus on influenssaa sinnikkäämpi.
Influenssavirus pärjäsi iholla vajaat kaksi tuntia, kun taas koronavirus selvisi iholla yhdeksän tunnin ajan.
Desinfiointiaine tappoi virukset 15 sekunnissa
Mallinnusta varten tutkijat sekoittivat koronavirusta ja influenssa A -virusta elatusaineeseen sekä ylähengitysteiden limaan. Sitten he arvioivat, miten hyvin virukset pystyvät säilymään ihmisiholla sekä muilla pinnoilla. Lisäksi tutkijat testasivat, miten ihon desinfiointi vaikuttaa viruksiin.
Sekä koronavirus että influenssavirus inaktivoituivat nopeammin iholla kuin elottomilla pinnoilla, kuten ruostumattomalla teräksellä ja muovilla. Koronavirus osoittautui influenssaa sinnikkäämmäksi. Se selvisi elottomilla pinnoilla keskimäärin 11 tuntia, kun taas influenssavirus vain puolitoista tuntia. Maaliskuussa julkaisussa tutkimuksessa koronaviruksen todettiin selviävän muovi- tai teräspinnalla jopa kolme päivää.
Mutta vaikka virusta löytyisi laboratoriomenetelmin pinnoilta päivien ajan, ei se tarkoita, että virus tarttuisi tehokkaasti pintojen välityksellä, muistuttaa THL. Koronavirusten rakenne on sellainen, etteivät ne säily tartuttavina pinnoilla pitkään. Pintojen osuutta viruksen leviämisessä ei pidetä nykytiedon mukaan merkittävänä. Koronavirus voi kuitenkin tarttua pinnoilta, joille on hiljattain päässyt ihmisen hengitystie-eritteitä.
Nyt ilmestyneen tutkimuksen tehneet tieteilijät huomasivat lisäksi, että alkoholipohjainen desinfiointiaine tappoi molemmat taudinaiheuttajat 15 sekunnissa. Hyvä käsihygienia onkin tärkeä tapa estää koronaviruksen leviämistä.
Lähteet: Clinical Infectious Diseases, Yahoo, THL
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää