Tutkimus: Jo vastasyntyneiden elimistössä on muovia – 1-vuotiaiden vaipoista löytyi karmiva yllätys: "Vaikutuksia ei tiedetä"

9:35
Miten selvitä kauppareissusta ilman muovia? MTV Uutiset Live otti asiasta selvää!

New Yorkin yliopiston tutkijat havaitsivat pilottitutkimuksessaan, että jo vastasyntyneiden ulosteessa on mikromuovia. Yksivuotiaiden vauvojen jätöksissä pienenpieniä muovipartikkeleita oli kymmenen kertaa enemmän kuin aikuisten näytteissä.

Ihmiselimistöön päätyy viikossa arviolta pankkikortin verran mikromuovia. Kukaan ei ole turvassa kehoon pääasiassa juomaveden kautta päätyviltä hiukkasilta. Vuonna 2020 mikromuovia löydettiin ensimmäistä kertaa istukoista. Nyt amerikkalaistutkijat raportoivat havainneensa mikromuovia vastasyntyneiden ulosteista.

Vuoden ikäisten vauvojen suolistossa mikromuovipitoisuudet olivat suuremmat kuin samalla alueella asuvien aikuisten. Havainto vihjaa, että pikkulapset altistuvat aikuisia suuremmille partikkelimäärille esimerkiksi muovisten ruokailuvälineiden ja lelujen imeskelyn vuoksi.

Löydös ei ole ensimmäinen laatuaan. Irlantilaistutkijat arvioivat viime vuonna, että pulloruokitut vauvan nielevät päivittäin miljoonia mikromuovipartikkeleita.

Muoveja päätyy vauvojen elimistöön montaa reittiä

Environmental Science & Technology Letters -julkaisussa nyt ilmestyneen pilottitutkimuksen löydökset perustuvat kolmen vastasyntyneen, kuuden vauvan ja kymmenen aikuisen ulostenäytteisiin. Osallistujat olivat kotoisin New Yorkista.

Vastasyntyneiden ensimmäisen ulosteen mikromuovipitoisuus oli samalla tasolla kuin mitä se oli aikuisten ulostenäytteissä. Yksivuotiaiden vauvojen kakasta mikromuovia löytyi suhteessa eniten.

Pikkulasten ulosteessa oli kymmenen kertaa enemmän PET-muoveista peräisin olevia partikkeleita kuin aikuisten ulosteessa. Toista tutkittua muovia, polykarbonaattia, löytyi suunnilleen saman verran sekä aikuisten että vauvojen elimistöstä.

Kestäviä PET-muoveja käytetään erityisesti pakkausteollisuudessa, mutta myös juomapulloissa. Vauvojen elimistöön PET-partikkelit ovat todennäköisesti päätyneet ruokailuastioiden, lelujen ja tekstiilien kautta.

Vauvoilla on tapanaan imeskellä asioita. Lisäksi vauvojen ympäristö vilteistä mattoihin voi varistaa ilmoille pienen pieniä muovihiukkasia, joita lapsi sitten hengittää.

– Nykyaikaisen elämäntavan seurauksena vauvat valitettavasti altistuvat monille eri asioille, joiden vaikutuksia myöhempään elämään ei tiedetä, tutkija Kurunthachalam Kannan sanoo Wired-sivustolle.

Mikromuovien vaikutuksista terveyteen ei tiedetä

Mikromuovien vaikutuksista ihmisen terveyteen tiedetään vielä hyvin vähän. Huolena on, että mahdolliset terveyshaitat olisivat vakavampia nimenomaan kehittyville vauvoille.

Solukokeissa pienimpien mikromuovipartikkelien on todettu läpäisevän solukalvoja ja aiheuttavan tulehdusreaktioita, kertoo Itä-Suomen yliopisto. Hiirikokeissa mikromuovit ovat vahingoittaneet suolta suojaavaa kudosta sekä vaikuttaneet ravintoaineiden imeytymiseen ja suolistomikrobiston koostumukseen.

Lisäksi mikromuovit voivat sisältää jäämiä ja kertymiä muista terveydelle haitallisista kemikaaleista. Tietyt muovin lisäaineet, kuten ftalaatit ja bromatut palonestoaineet, ovat tunnetusti terveydelle haitallisia. 

Mikromuovien ja niiden sisältämien kemikaalien on pelätty olevan niin sanottuja hormonihäirikköjä, jotka voivat vaikuttaa muun muassa hedelmällisyyteen sekä aineenvaihduntaan.

Vähennä vauvan altistumista mikromuoveille

Pieneen aineistoon perustuvan amerikkalaistutkimuksen löydökset tulee vahvistaa isommissa otannoissa. Varovaisuusperiaatteen mukaisesti vanhempien kannattaa yrittää hillitä lastensa altistumista muovipartikkeleille.

Esimerkiksi muoviset pullot voi vaihtaa lasisiin. Ruoan säilyttämisessä kannattaa mahdollisuuksien mukaan vältellä muovituotteita.

14:47
Laitathan muovit kiertoon? Videolla kerrotaan, miten kierrätät kodin muovijätteet.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja