Voisiko nauramisella päästä eroon kuivien silmien ongelmasta? Tätä mieltä ovat tutkijat.
Kuivat silmät ovat ärsyttävä ongelma. Kuivasilmäisyys ei kuitenkaan ole vain inhottava vaiva, vaan sairaus, joka voi kroonistua, jos sitä ei hoideta.
Terveyskirjaston mukaan kuivasilmäisyys on todennäköisesti yleisin silmäsairaus, jonka oireita voivat olla esimerkiksi hiekan ja roskan tunne silmissä, silmien kuivuuden tunne sekä silmien voimakas vetistäminen. Moni hoitaa kuivia silmiä kosteuttavilla silmätipoilla.
Kiinalaiset ja brittiläiset tutkijat ovat nyt keksineet hyvin erikoisen ratkaisun kuivien silmien hoitoon. BMJ-julkaisussa esitellyssä tutkimuksessa kuivasilmäisyyden hoitoon suositellaan nauramista.
Tutkijoiden mukaan naurutreeni voisi turvallisena, ympäristöystävällisenä ja edullisena hoitona toimia ensisijaisena hoitotoimenpiteenä ihmisillä, jotka kärsivät kuivasilmäisyydestä.
Tutkijat päättivät testata naurun vaikutusta kuivasilmäisyyteen naurun tutkittujen hyötyjen myötä.
Mayo Clinicin mukaan nauraminen voi helpottaa esimerkiksi masennuksen oireita, ahdistusta, stressiä ja jopa kipua sekä vahvistaa kehon immuunijärjestelmää. Vuonna 2017 Aalto-yliopiston, Turun PET-keskuksen ja Oxfordin yliopiston tutkijat osoittivat, että nauraminen vapauttaa endorfiineja ihmisen aivoissa, mikä voi auttaa sosiaalisten suhteiden muodostamista ja ylläpitämistä. Erään tutkimuksen mukaan pelkkä hymyilevä ilme kasvoilla voisi parantaa mielialaa.
Lue myös: Tietyn iän jälkeen oireettomien silmäsairauksien todennäköisyys kasvaa: "Voivat edetä pahoiksi"
Näin tutkimus eteni
Tuoretta tutkimusta varten värvättiin 283 kuivasilmäisyydestä kärsivää, jotka arvottiin umpimähkään joko suorittamaan naurutreeniä tai hoitamaan silmiään hyaluronihappopohjaisilla silmätipoilla.
Naurutreeniryhmän tuli katsoa ohjevideo ja toistaa 30 kertaa viiden minuutin aikana seuraava nauramista kuvaava rimpsu: "Hee hee hee, hah hah hah, cheese cheese cheese, cheek cheek cheek, hah hah hah hah hah hah."
Rimpsua piti hokea neljästi päivässä. Ryhmä käytti apunaan tutkijoiden kehittämää sovellusta tehostaakseen kasvojensa liikkeitä.
Toinen ryhmä käytti silmätippoja molempiin silmiinsä neljästi päivässä. Myös tämä ryhmä käytti tutkijoiden sovellusta seuratakseen edistymistään.
Molemmat ryhmät lopettivat testin kahdeksan viikon jälkeen. Tutkijat huomasivat muutoksia silmissä seurannassa 10 ja 12 viikon jälkeen. Tutkijat havaitsivat, että naurutreeni vaikutti olevan yhtä tehokas apu kuiviin silmiin kuin silmätipatkin.
Tutkimuksessa oli rajoituksensa. Osallistujat tiesivät, miksi saivat hoitoa. Lisäksi naurutreeni vie enemmän aikaa silmätippojen laitto.
New York Postin haastattelema silmälääkäri Matthew Gorski, joka ei osallistunut tutkimukseen, kutsui tutkimustuloksia kiinnostaviksi.
– Nauruharjoitukset olisivat varmasti innovatiivinen ja hauska tapa hoitaa kuivasilmäisyyttä. Lopullisia johtopäätöksiä ja suosituksia potilaille ei pitäisi tehdä näiden tulosten perustella. Lisätutkimukset ovat tarpeen tulosten vahvistamiseksi, Gorski arvioi.
Katso myös: Tälläkin vinkillä helpotat kuivasilmäisyyttä
Lähteet: New York Post, BMJ
Uusimmat
-
08:10
Iivo Niskaselta kovaa puhetta: "Yksi parhaista"
-
07:47
Tulipalovaara, älä lataa täyteen! Audeja Suomeen tuova liimasi tarran noin 30 sähköautoon
-
07:45
Tällainen aamupala on kaikista terveellisin sydämelle
-
07:39
Näyttelijä Kiti Kokkonen 50 vuotta – päivänsankari julkaisi sädehtivän otoksen: "Tuntuu upealta"
-
07:21
Kommentti: Jääkiekkoliiton yllättävä täyskäännös saa nyt kiitosta jopa viranomaisilta
-
07:16
Hehkutti Jesse Puljujärveä – valmentajalta paljastus suomalaishyökkääjästä NHL-kauden alla
-
06:44
NHL-kausi käyntiin jäätävän suomalaisfaktan keskellä – Asiantuntija: "Ihan poikkeuksellinen tilanne"
-
06:41
HJK:lle tappio Konferenssiliigassa – yleisö teki katoamistempun
-
06:33
Biden: Täysimittainen sota Lähi-idässä on vältettävissä
-
06:29
Niskajumin syy tulkitaan usein väärin – tosiasiassa yleisin migreenin oirekuva
-
06:15
Tuskainen potilas ihmeissään jopa kahteen vuoteen räjähtäneestä leikkausjonosta: "Tuntuu hurjalta"
-
06:00
Lasten kiekkopelissä kuohuttava tilanne – Jääkiekkoliitolta järeä vastatoimi
-
06:00
Tutkijalta kovaa arvostelua Suomen koronarokoteohjelmalle – "Tämä tauti on paljon muutakin"
-
05:49
Ukraina väittää: ATACMS-ohjus tuhosi Venäjän "silmät"
-
05:43
Jo 210 kuollut Helene-myrskyssä
-
05:34
MT: Liki puolet suomalaisista hyväksyy Ylen rahoituksen leikkaamisen
-
05:21
USU: Ministeri haluaa selvittää Elokapinan lakkauttamista
-
05:19
Vapautuuko Turun terroristi vuonna 2029? Asianajaja ei tähän usko
-
05:11
Israel teki valtavan iskun Beirutiin
-
05:00
Israel iski Länsirannalle – väittää surmanneensa Hamasin Tulkaremin johtajan
-
Lataa lisää