Mainos

Tutkijat varoittavat: Yksikin odottavan äidin polttama savuke voi kaksinkertaistaa kätkytkuoleman riskin

10:00
Tupakoinnin lopettanut Pasi kertoo videolla, miten hänen onnistui katkaista riippuvuutensa.

Raskaudenaikainen tupakointi kaksinkertaistaa kätkytkuoleman riskin, tuore yhdysvaltalaistutkimus varoittaa.

Seattle Children’s Research Institute -tutkimuslaitoksen ja Microsoftin yhteistutkimus osoittaa, että äidin tupakointi raskauden aikana nostaa merkittävästi vauvan riskiä kuolla ennen ensimmäistä syntymäpäiväänsä.

Pediatrics-julkaisussa ilmestyneen tutkimuksen mukaan yksikin tupakka päivässä voi kaksinkertaistaa kätkytkuoleman riskin, tutkijat kirjoittavat tiedotteessa. Jokainen savuke lisäsi kätkytkuoleman todennäköisyyttä 0,07 prosentilla niiden raskaana olevien lasten äideillä, jotka polttivat 1–20 tupakkaa päivittäin. Jos tupakkaa kului päivässä askillinen, lapsen riski kätkytkuolemaan kolminkertaistui verrattuna savuttomien äitien lapsiin.

Kätkytkuolemalla tarkoitetaan täysin terveenä pidetyn vauvan selittämätöntä äkkikuolemaa. Tupakoinnin on jo aiemmin tiedetty nostavan kätkytkuoleman riskiä, kuten myös vauvan nukkuma-asennon.

Jos yksikään nainen ei tupakoisi raskauden aikana, tutkimuksen mukaan yksistään Yhdysvalloissa säästyttäisiin vuosittain arviolta noin 3700 kätkytkuolemalta.

Lopettaminen paras vaihtoehto – myös vähentäminen pienentää riskejä

Tutkijat käyttivät työssään tietokonemallinnusta analysoidakseen raskaudenaikaista tupakointia Yhdysvalloissa vuosina 2007–2011 elävän lapsen synnyttäneillä äideillä.

Aineisto kattoi noin 20 miljoonaa elävänä syntynyttä lasta. Lapsista 19 000 koki kätkytkuoleman.

Tutkijat tarkastelivat raskaudenaikaisen tupakoinnin lisäksi, miten tupakointi ennen raskautta ja tupakoinnin lopettaminen tai vähentäminen raskauden ajaksi vaikuttaa kätkytkuoleman riskiin.

Tutkijoiden laskujen mukaan tupakoinnin vähentäminen ennen raskauden viimeistä kolmannesta pienensi kätkytkuoleman todennäköisyyttä 12 prosentilla. Tupakoinnin onnistunut lopettaminen koko raskauden ajaksi vähensi riskiä 23 prosentilla.

Näyttäisi myös siltä, että tupakointi kolme kuukautta ennen raskautta ja tupakoinnin lopettaminen raskauden ensimmäisellä kolmanneksella oli yhteydessä suurentuneeseen kätkytkuoleman riskiin verrattuna niihin lapsiin, joiden äidit eivät tupakoineet alkuunkaan.

– Jokainen tupakka lasketaan. Lääkärien pitäisi keskustella näistä asioista potilaidensa kanssa ja kehottaa heitä lopettamaan. Se on paras tapa pienentää kätkytkuoleman riskiä. Mutta jos ei pysty lopettamaan tupakointia, jokainen polttamaton savuke auttaa, sanoo tutkimusta johtanut neurotieteilijä Tatiana Anderson uutiskanava CNN:n mukaan.

Suomalaisäideistä noin 15 prosenttia tupakoi raskauden aikana. Tupakoinnin tiedetään lisäävän kätkytkuoleman riskin lisäksi keskenmenoriskiä, kasvu- ja kehityshäiriöiden todennäköisyyttä sekä vastasyntyneiden kuolleisuutta ja sairastavuutta. Lisäksi istukan ennenaikainen irtoaminen on suurentunut tupakoijalla jopa 2,5-kertaiseksi, kertoo Terveyskirjasto.

Lisää aiheesta
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja