Tässäkö ylivoimainen keino tupakoinnin lopettamiseen? Tulokset lupaavia

Tuore tutkimus osoittaa, että raha voi olla voimakas kannustin tupakoinnin lopettamisessa. Rahakannustimet auttoivat tutkimuksessa pienituloisia tupakoitsijoita.

JAMA Internal Medicine -lehdessä julkaistut tulokset perustuvat 350 yhdysvaltalaisen seurantatietoihin. Osallistujat olivat pienituloisia ja keskimäärin 50-vuotiaita.

Puolet tutkittavista satunnaistettiin ryhmään, jossa savuttomuudesta annettiin rahapalkkio, minkä lisäksi osallistujat saivat henkilökohtaista neuvontaa ja tukea. Loput satunnaistettiin verrokkiryhmään, joka sai tupakoinnin lopettamisessa auttavaa tietoa.

Ensimmäiseen ryhmään kuuluneet saivat puolen vuoden savuttomuudesta 225 euroa ja vuoden savuttomuudesta 450 euroa. Näitä summia ei kuitenkaan kerrottu koehenkilöille tutkimuksen alkaessa.

Savuttomuus varmistettiin sylki- tai virtsanäytteistä.

Rahakannustimet ja henkilökohtainen opastus olivat selvästi tehokkaampia kuin pelkkä neuvonta: vuoden kuluttua tupakoinnin lopettamisesta 12 prosenttia raharyhmäläisistä oli edelleen savuttomia. Verrokkiryhmäläisistä savuttomia oli vain runsaat kaksi prosenttia.

Rahakannustimet auttoivat erityisen hyvin iäkkäitä ja etnisiin vähemmistöihin kuuluvia.

Lupaavilta näyttäviä tuloksia kannattaa tulkita varoen. Erotettavissa ei esimerkiksi ole, kuinka suuri merkitys oli rahalla ja kuinka suuri osa vaikutuksista liittyi henkilökohtaiseen opastukseen ja tukeen.

WHO:n tietojen perusteella tupakkaan kuolee joka vuosi noin kuusi miljoonaa ihmistä. Tupakoinnin lopettamista helpottavat keinot ovat siis todella tarpeen.

Suomessa miesten tupakointi on vähentynyt tasaisesti jo monen vuosikymmenen ajan, mutta naisten tupakointi on pysynyt lähes samalla tasolla 1980-luvulta saakka. Suomalaismiehistä tupakoi päivittäin 17 prosenttia ja naisista 14 prosenttia.

Copyright Duodecim 2017. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Pasi lopetti tupakoinnin kertalaakista – ”Kun huomaa, ettei ota enää kunnolla eteen, se pistää vähän harkitsemaan”

Mieskunnon ylläpito toimi Pasi Sorjosella hyvänä motivaattorina tupakoinnin lopettamiseen.

Taas tupakoitsijoita rangaistaan 10:00

Lue myös:

    Uusimmat