Tuore tutkimus on ensimmäinen, joka yhdistää ilmansaasteet kaljuuntumiseen.
Tutkimuksen mukaan altistuminen pienhiukkasille on yhteydessä hiusten lähtöön, tutkijat kirjoittavat tiedotteessaan.
Yhteys löydettiin altistamalla hiustuppien tyven soluja pienhiukkasille. Päivän kuluttua tutkijat tarkastelivat solujen proteiineja Western blot -menetelmällä, joka erottelee proteiinit koon mukaan.
Tutkimuksen mukaan alle 10 mikrometrin kokoiset pienhiukkaset ja dieselhiukkaset laskivat hiusten kasvusta vastaavien proteiinien pitoisuuksia. Mitä suurempi altistus pienhiukkasille oli, sitä enemmän oli havaittavissa näiden proteiinien vähenemistä.
Tutkimus esiteltiin Madridissa Espanjassa järjestettävässä iho- ja sukupuolitautilääkäreiden kongressissa.
Pienhiukkaset aiheuttavat vuosittain miljoonia kuolemia
Pienhiukkasia vapautuu muun muassa palamisprosessissa, liikenteestä ja joistain teollisuusprosesseista.
Kaljuuntumista voi pitää pienenä ongelmana verrattuna muihin pienhiukkasten aiheuttamiin haittoihin. Altistuminen pienhiukkasille on yhdistetty esimerkiksi syöpään, keuhkosairauksiin sekä sydän- ja verisuonisairauksiin. Vuosittain noin 4,2 miljoonan ihmisen arvioidaan kuolevan ilmansaasteille altistumisen seurauksena.
Hiustenlähtö on joka tapauksessa monelle vakava ongelma. Kaljuuntuminen voi vaikuttaa esimerkiksi ihmissuhteisiin ja työelämään. Erityisesti nuorilla kaljuuntuminen voi aiheuttaa häpeää ja eri asteisia psyykkisiä oireita.
Uusimmat
-
18:54
Älä tee ruokavirhettä "nirson" lapsen kanssa: "Saattaa jopa pahentaa tilannetta"
-
18:50
Sébastien Ogier heitti kovaa herjaa kilpakumppanistaan – nyt tuli vastaus
-
18:42
Saako aseen tuoda ulkomaisella aseluvalla Suomeen? Asiantuntija vastaa
-
18:24
Parisuhdeväkivaltaa samaa sukupuolta olevien suhteissa tutkittu vähän
-
18:07
Lehti: Valtteri Bottas pelaa uhkapeliä F1-tulevaisuudellaan – Mick Schumacher nousi uudestaan mukaan
-
18:01
Harvinainen yhteiskuva Ernest Lawsonista äitinsä kanssa – saapui Oulusta asti katsomaan poikansa työskentelyä
-
18:00
Sebastian Aho astuu hurjan rajapyykin yli NHL:ssä – Leijonien jättiturnaus kutkuttaa: ”Vielä hienompi pelata”
-
17:59
Vasemmistoliitto: Hallitus on historiallisen naisvihamielinen
-
17:36
Häkkänen: Israelin YK-tulituksessa merkkejä tahallisuudesta
-
17:22
Tällainen riski alkoholin kotiinkuljetuksessa piilee Alkolle
-
17:19
Frontex: Laittomat rajanylitykset EU:hun vähentyneet lähes puoleen kuluvana vuonna
-
17:02
"Maailman paras pannukakku on tässä!" – nyt leivotaan todellinen klassikko
-
17:02
Katso uskomaton video: Näin Colin Farrell muuntautuu Batmanin viholliseksi Pingviiniksi!
-
16:31
Lähde: Englannin päävalmentajaksi uusi kärkiehdokas – Pep Guardiola karkaamassa
-
16:31
HS: Fortum yritti kaapata vallan Kemijoki-yhtiössä
-
16:30
Tiedekulma: Miksi amerikkalainen yhteiskunta on jakautunut?
-
16:24
Heliövaara ja Patten vakuuttavasti vauhtiin Tukholmassa
-
16:20
Puolustusministeri Häkkänen salaperäisenä Suomen Naton ydinaseharjoituksesta
-
16:18
Mistä Amerikka äänestää? MTV Uutisten ja Tiedekulman tapahtumasarja avaa Yhdysvaltojen suuria kysymyksiä
-
16:17
Uhrien tileiltä vietiin 1,5 miljoonaa euroa – näin rikolliset onnistuivat
-
Lataa lisää