Oulun yliopiston tuoreessa tutkimuksessa havaittiin kahvinjuonnin yhteys kehonkoostumukseen.
Kahvia enemmän juovilla suomalaisilla oli tutkimuksessa vähemmän kehon kokonaisrasvaa ja sisäelinrasvaa sekä enemmän lihasmassaa kuin vähemmän kahvia juovilla. Yhteys kahvinjuonnin ja kehonkoostumuksen välillä havaittiin Oulun yliopiston tutkimuksessa.
Kahvinjuonti on jo aiemmissa tutkimuksissa yhdistetty esimerkiksi pienempään tyypin 2 diabeteksen ja sydän- ja verisuonitautien riskiin. Yliopiston tiedotteessa kuitenkin muistutetaan, että mahdollisten terveysvaikutusten biologisia mekanismeja ei vielä tarkasti tunneta.
Lue myös: Kolesterolin voi saada laskuun jo muutamassa viikossa – viisi helppoa muutosta!
Vähemmän kokonaisrasvaa, enemmän luustolihasmassaa
Tuoreessa yliopiston tutkimuksessa analysoitiin yli 2 200:n Pohjois-Suomen vuoden 1966 syntymäkohorttiin kuuluvan henkilön tietoja heidän ollessaan 46-vuotiaita.
Yliopiston mukaan tutkijat vertasivat osallistujien kahvinjuontia veressä kiertäviin aineenvaihduntatuotteisiin, sydän- ja verisuonitautien aineenvaihdunnallisiin riskitekijöihin sekä sukupuolihormoneihin.
Tutkimuksessa havaittiin, että kahvia enemmän juovilla oli painoindeksistä riippumatta vähemmän kokonaisrasvaa ja sisäelinrasvaa sekä enemmän luustolihasmassaa.

