Tutkija: Näin Venäjä voi reagoida Ruotsin Nato-jäsenyyteen
Ruotsin liittyminen Natoon lisää asiantuntijan mukaan Suomen turvallisuutta merkittävästi. Venäjän hän ei usko reagoivan tilanteeseen dramaattisesti.
– Nyt voidaan vihdoin suunnitella koko Pohjolan turvallisuutta kokonaisuutena, Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Iro Särkkä kommentoi Ruotsin Nato-jäsenyyttä Kymmenen uutisissa.
Hänen mukaansa myös pelote alueella kasvaa.
– Ruotsi tuo merkittävät asevoimat mukaan Natoon.
Vahva viesti
Venäjän lähialueet ovat nyt yhä enemmän Nato-maita. Särkän mukaan on selvää, että Venäjä seuraa tilannetta tarkkaan.
– Lapissa meneillään oleva Naton mittava sotaharjoitus on se, mistä Venäjä ei pidä, ja se voi tähän vastata. Mutta tietysti Nato-maiden ja Pohjoismaiden pitää tehdä ratkaisut omista lähtökohdistaan.
– Ja kuten Aleksander Stubbkin mainitsi, tästä lähtee vahva signaali Venäjän suuntaan.
"En usko, että Venäjä menee minkään rajan yli"
Venäjä on sanonut kohdistavansa sekä Suomeen että Ruotsiin niiden Nato-jäsenyksien takia ”sotilasteknisiä toimia”.
Ne voivat olla Särkän mukaan esimerkiksi ilmatilan loukkauksia tai joukkojen sijoittamista Suomen ja Ruotsin rajojen läheisyyteen.
– Mutta en usko, että tässä tullaan menemään minkään ”rajan” yli, vaan kyllä Venäjä tulee pysymään omalla puolellaan.
– Tosin samaan hengenvetoon voi sanoa, että Venäjän joukot ovat nyt aika pitkälti Ukrainassa, eikä suuri osa niistä ole palaamassa takaisin.
Uusimmat
-
22:45
Kohuttu ME-mies kiskoi jättikaaren Timanttiliigassa
-
22:43
Sveitsin NHL-tähti ajettiin ulos – Leijonia vastaan pelikiellossa?
-
22:40
Seurantalo tuhoutumassa täysin suuressa tulipalossa Äänekoskella – palo levisi myös maastoon
-
22:38
Asiantuntija Iranin kopterionnettomuudesta: GPS-häirintä mahdollista
-
22:31
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
22:09
Sebastian Ahon NHL-seuralta erikoinen reaktio tuttuun kohtaloonsa
-
22:04
Game of Thrones -tähti Sophie Turner erostaan Joe Jonasin kanssa: "Elämäni kamalimmat päivät"
-
21:52
Viivi Lehikoinen kommentoi EM-kisoja: "Kova luotto"
-
21:32
Punainen puolikuu kiistää Iranin presidentin onnettomuuskopterin löytymisen
-
21:28
Harvinainen "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
21:16
Viivi Lehikoinen hyytyi loppusuoralla Timanttiliigassa
-
21:13
Hurjia tietoja Tshekistä: NHL-supertähti saapuu MM-kisoihin
-
21:11
Leijonat sai huonoja uutisia MM-kisoissa – Itävallan oma Patrik Laine lähetti terveiset Suomeen: "Ei joka vuosi voi olla mestari"
-
21:00
Seuraajat ihastelevat Kaunarit-tähti Katherine Kelly Langin uimapukukuvaa: ”Todella upea”
-
20:41
Nathalie Blomqvist huippuaikaan – Sara Lappalainen avasi kauden
-
20:31
Lassi Etelätalo paiskasi yli 80-metrisen
-
20:14
Aivosyövästä selvinnyt Karita suuntasi Mount Everestille: "Oli elämä ennen ja elämä jälkeen"
-
20:09
Manchester City on jälleen Valioliigan mestari!
-
19:43
MM-kisoissa taas älyttömät murskajaiset – pistepörssiin uusi kärkinimi
-
19:37
Leijonat putosi MM-lohkonsa viitoseksi – Itävalta lähellä ihmetemppua
-
Lataa lisää