Mainos

Tutkija: Kaupungistumisen välttely syynä sote-uudistuksen viivästymiseen – "Poliittista miinakenttää"

1:11

Kaupungistumiskeskustelua on vältelty Suomessa vuosikymmeniä, sanoo muuttoliiketutkija Timo Aro. Tämä on tutkijan mukaan johtanut siihen, että myös isoja päätöksiä vältellään viimeiseen asti. 

– Kaupungistuminen on jo sanana poliittista miinakenttää. Kaikki keskustelu kaupunkien ja kaupunkiseutujen kehittämisestä saa heti vastareaktion aikaan. Kysytään "Onko se joltain muulta pois?", toteaa MDI:n asiantuntija Timo Aro

Mihin tämä keskustelujen vältteleminen on johtanut?

– Se on johtanut siihen, että kaikki yhteiskunnalliset muutokset tapahtuvat Suomessa yleensä vasta siinä vaiheessa, kun ollaan viimeisellä rannalla. Silloin kun muutos on jo täysin käsillä ja joudutaan jälkikäteen reagoimaan tapahtuneeseen muutokseen. Eli vältetään viimeiseen asti tekemästä isoja päätöksiä, jotka olisi pitänyt tehdä jo paljon aikaisemmin. Tämä liittyy kuntauudistukseen, maakuntauudistukseen ja sote-uudistukseen. 

Millaisessa Suomessa eläisimme, jos kaupungistumiskeskustelua ei olisi vältelty?

– Kuntauudistukset olisi toteutettu jo aikaisemmin. Sote-uudistuksen suhteen ehkä me emme tappelisi niin paljon niistä keinoista ja toteuttamistavoista. 

Aro muistuttaa, että kaupungistumisessa ei ole kyse pelkästään väestöliikkeistä.

– Kyse on myös siitä, että palvelut ja ihmiset keskittyvät keskusta-alueelle, riippumatta kunnan koosta.

Suurten kaupunkien edustajat sekä asiantuntijat kokoontuivat keskiviikkona Helsinkiin puhumaan kaupungistumisen eri ilmiöistä. 

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.