Tutkija ihmeissään ilvesten hyökkäyksistä

Ilves on hyökännyt lyhyen ajan sisällä jo toisen kerran ihmisen kimppuun. Ilvestutkija pitää hyvin poikkeuksellisena, että ilves ahdistelee ihmistä asuinalueella.

– En muista kuulleeni, että metsästystilanteiden ulkopuolella olisi tällaisia tapahtunut, toteaa tutkija Katja Holmala Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitokselta.

Uusin tapaus sattui kolmisen viikkoa sitten Sastamalassa Pirkanmaalla. Kumpikaan hyökkäyksen kohteeksi joutuneista naisista ei loukkaantunut vakavasti.

Sastamalan Ellivuoressa asuva nainen sai ilveksen peräänsä mennessään pihalle autolleen, kertoo Salokunnan metsästysseuran puheenjohtaja Mika Saarela.

Nainen ryntäsi autoon turvaan, mutta eläin pääsi raapimaan hänen jalkojaan. Nainen kävi lääkärissä tarkastuksessa.

Saarela vahvistaa, että kyseessä oli mitä todennäköisimmin ilves.

– Alueella ei liiku villikissoja, ja susi olisi tehnyt pahempaa jälkeä.

Saarelan mukaan ilvesten jäljiltä löytyy usein peuranraatoja. Ilvekset metsästävät myös rusakoita, kissoja, supikoiria ja kettuja.

Ilveskanta kasvaa rivakasti

Tutkija Holmalan mukaan Suomen ilveskanta on tällä hetkellä 2300–2600 yksilöä. Kanta on ollut rivakassa kasvussa koko 2000-luvun. Satakunnan alueella tehtiin tammikuussa lumijälkilaskentaa, jossa pentueita löytyi yli 40.

– Se on lajina sopeutunut melko hyvin monenlaisiin ympäristöihin. Kun yksilöitä on enemmän, osa ilveksen elinalueista sijaitsee myös lähempänä asutusta. Sitä kautta havaintojakin tehdään enemmän, Holmala toteaa.

Edellisen kerran ilves puri naista pari kuukautta sitten Saarijärvellä Keski-Suomessa. Eläin hyökkäsi hämärän aikaan pyykkejä hakeneen naisen kimppuun.

Sastamalan tapauksesta kertoi tiistain Aamulehti.

Holmala ei pysty arvioimaan, mikä on laukaissut ilveksen hyökkäysreaktion Sastamalassa ja Saarijärvellä. Saarijärven ilves oli ilmeisesti samanvuotinen pentu.

– Minkä tahansa eläimen poikaset voivat hätääntyessään tehdä mitä vain. Sillä tavalla ne ovat arvaamattomia.

Poikkeuksellisesti käyttäytyvät täysikasvuiset eläimet eivät Holmalan mukaan yleensä ole normaalikuntoisia. Terve ilves karttaa ihmistä, vaikka saattaakin liikkua asutuksen tuntumassa varsinkin pimeään aikaan saalista etsimässä.

(MTV3–STT)

Lue myös:

    Uusimmat