Mainos

Turvallisuusneuvostolta toimilupa Bosnia-joukoille

YK:n turvallisuusneuvosto hyväksyi tänään yksimielisesti toimiluvan Bosnia-Hertsegovinan uudelle kansainväliselle rauhanturvajoukolle. Sfor-lyhenteellä (Stabilization Force) tunnetun uuden joukon toimiaika on puolitoista vuotta alkaen ensi vuoden alusta.

Sforin vahvuus on noin 30 000 sotilasta eli puolet pienempi kuin sen edeltäjällä Iforilla, jonka toimiaika päättyy 20. joulukuuta. Sforin suurin yksittäinen joukko-osasto, yli 8000 sotilasta, tulee Yhdysvalloista. Sforin komentaja on myös yhdysvaltalainen, kenraali William Crouch.

Sotilaallisen operaation lisäksi turvallisuusneuvoston päätöslauselmassa annettiin vuoden jatkoaika YK:n siviilioperaatioille, näiden joukossa mm. kansainvälisen poliisijoukon toiminnalle.

Saksa päätti Bosnia-joukoista

Saksan parlamentti päätti tänään lopullisesti saksalaisten joukkojen lähettämisestä uuteen Bosnian rauhanturvajoukkoon. Tämä on ensi kerta, kun saksalaisia maavoimien sotilaita on mukana rauhanturvatehtävissä maan rajojen ulkopuolella. Naton johtamiin uusiin Sfor-joukkoihin tulee mukaan 3000 saksalaista sotilasta.

Saksalla on ollut nelisentuhatta sotilasta myös Ifor-joukoissa. Nämä saksalaisjoukot ovat kuitenkin voineet osallistua vain erilaisiin huoltotehtäviin.
(STT-Reuter-DPA-AFP)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.