Turvallisesti mökillä – kiinnitä näihin asioihin huomiota: "Merkittävin yksittäinen tekijä tapaturmissa"

2:27
KATSO MYÖS: Videolla Sanna Vaara kertoo, millaisille ihmisille mökkeily ei sovi.

Mökillä kannattaa kiinnittää huomiota turvallisuuteen. Tapaturmiin on hyvä osata varautua.

Suomalaiset ovat tunnetusti mökkikansaa, ja mökeillä vietetään yhä enemmän aikaa. Mökkibarometri 2021 kertoo, että kun vuonna 2016 keskimääräinen mökin käyttövuorokausien määrä oli 79, koronavuonna 2021 käyttövuorokausia oli jo 103.

Suomen Punainen Risti muistuttaakin tiedotteessaan kiinnittämään huomiota mökkeilyn turvallisuuteen. Jopa 90 prosenttia tapaturmista tapahtuu koti- ja vapaa-ajan ympäristöissä, joten muistutus on aiheellinen.

Tapaturmapäivän kampanjaa on vietetty tänä vuonna 9.–13.5. ja kampanja huipentuu perjantaina 13.5. Kampanjassa on mukana lukuisia eri järjestöjä ja viranomaisia.

Mökit sijaitsevat usein syrjäisemmällä seudulla, mikä tuo omat haasteensa tapaturmien ehkäisyyn. Onkin tärkeää osata varautua niihin.

Tapaturmapäivä-kampanjan puitteissa on tehty tapaturmien ehkäisytyötä jo vuodesta 1993 lähtien järjestöjen ja viranomaisten yhteistyönä, ja SPR kokosikin tiedotteeseen eri alojen asiantuntijoiden vinkkejä tapaturmien ehkäisyyn mökkipuitteissa.

Nämä ovat yleisiä tapaturmia

Suomalaisten yleisimpiä sairaalahoitoa vaativia tapaturmia ovat kaatumiset ja putoamiset. Myös tieliikenneonnettomuudet, myrkytykset, palovammat ja hukkumiset ovat yleisiä tapaturmia ikäryhmästä riippuen.

– Erityisesti kaatumiset, liukastumiset ja putoamiset ovat yleisiä tapaturmia kotona ja vapaa-ajalla. Emme tiedä tarkalleen, mikä osuus vapaa-ajan tapaturmista tapahtuu mökkiympäristössä, mutta tyypillisesti epätasaiset maastot sekä liukkaat kivet ja laiturit aiheuttavat kaatumisia, liukastumisia ja putoamisia, sanoo erikoistutkija Hanna Kettunen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta SPR:n tiedotteessa.

Huolehdithan, että mökiltä löytyy tarvittavat ensiapuvälineet.

Näin tyrehdytät verenvuodon ja hoidat haavan. Juttu jatkuu videon alla.

0:49
Pienen haavan voi sulkea esimerkiksi haavateipillä. Vuotavaan haavaan tehdään paineside. Lääkärin hoitoa vaativat aina esimerkiksi runsaasti vuotavat haavat ja syvät pistohaavat.

"Alkoholi on merkittävin yksittäinen tekijä tapaturmissa"

Pitämällä huolta omasta toimintakyvystä ja tarkkaavaisuudesta kaatumisia, liukastumisia ja putoamisia voi ehkäistä. Mökin ympäristöstä on myös hyvä poistaa tekijät, jotka lisäävät kaatumisriskiä. Sopiviin mökkikenkiin kannattaa esimerkiksi kiinnittää huomiota, ja alkoholin menekkiä tarkastella.

– Alkoholihaitoista keskusteltaessa usein unohdetaan akuutit haitat ja riskit arkisissa tilanteissa. Kesälomakauden käynnistyessä on tärkeää muistuttaa, että alkoholi on merkittävin yksittäinen tekijä tapaturmissa, jotka tapahtuvat kotona ja vapaa-ajalla. Pelkästään asian tiedostaminen toivottavasti herättää jokaisen pohtimaan omaan alkoholinkäyttöön liittyviä tapoja ja tilanteita, toteaa vastuullisuuspäällikkö Marja Aho Alkosta SPR:n tiedotteessa.

Miten on paloturvallisuusosaamisesi laita?

Mökillä on yleensä grilli, sauna ja takka, joten mökkeillessä oma paloturvallisuusosaaminen on tärkeässä roolissa. Palot tulee kuitenkin ehkäistyä, kun käsittelee tulta ja kaasulaitteita huolellisesti ja valvotusti. Oleellista on tietenkin, että tulipalo havaitaan nopeasti, jonka jälkeen osataan vielä toimia oikeaoppisesti.

Avainasemassa niin kodin kuin mökinkin paloturvallisuudessa ovat palovaroittimet, joita on syytä olla jokaisessa nukkumatilassa. Tärkeää olisi testata palovaroittimien toiminta aina mökille tultaessa. Myös satunnaisten vieraiden tulee osata hätätilanteessa poistua mökistä nopeasti ja turvallisesti. Muista, että avotulta ei saa sytyttää metsäpalovaroituksen aikana lainkaan. Opettele myös lapsen kanssa säännöt, kuinka tulen ja veden äärellä toimitaan.

Mistä löytyy palovaroittimien parasta ennen -merkintä? Näin selvität oman palovaroittimesi kunnon. Juttu jatkuu videon alla.

0:38
Palovaroittimen varoitusäänen toimivuuden osaa moni tarkistaa – se tapahtuu testinappia painamalla. Mutta mistä löytyy palovaroittimen parasta ennen -päivä?

– Palokunnan tie mökille voi olla pitkä ja hidas. Siksi mökillä on syytä olla riittävästi alkusammutusvälineitä. Sammutuspeite, käsisammutin, sankoruisku ja saavillinen vettä ovat keinoja, joilla tuli saadaan sammutettua – kunhan kaikki ovat sammutustaitoja myös opetelleet, sanoo Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön turvallisuusviestinnän asiantuntija Juha Hassila.

Tiesithän, ettei rasvapaloa sammuteta vedellä? Videolla näytetään, kuinka silloin käy. Juttu jatkuu videon alla.

Rasvapalon sammuttaminen vedellä on aina virhe. Palo tulisi sammuttaa tukahduttamalla. Videolta käy selväksi, että veden heittäminen palavaan rasvaan aiheuttaa vaarallisen reaktion.

Puhelimeen kannattaa ladata 112 Suomi -sovellus, sillä sen avulla pelastushenkilöstö saa tietää tarkan sijaintisi.

Suuri osa hukkumisista tapahtuu mökkiympäristössä

Suomessa hukkuu tapaturmaisesti Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton (SUH) mukaan jopa 150 ihmistä vuodessa. Kesän lämpimät kelit houkuttelevat ihmiset luonnollisesti veden ääreen, mikä näkyy hukkumisten määrässä.

Noin puolet hukkumistapauksista tapahtuu kesäkuukausina ja suunnilleen kolmannes viime vuoden hukkumistapaturmista tapahtui mökkiympäristössä. Taustalla vaikuttavat liiton mukaan vesiturvallisuuteen liittyvät asenteet, heikko toimintakyky sekä alkoholin käyttö.

– Tapaturmaisten hukkumisten trendi on pitkään ollut laskeva. Etenkin lasten, nuorten ja työikäisten hukkumiset ovat vähentyneet. Sen sijaan ikääntyvien osuus on kasvanut ja pääosa hukkuneista on yli 65-vuotiaita. Jotta mökkikesä on mahdollisimman vesiturvallinen, muistetaan pukea pelastusliivit aina vesille suunnattaessa, uidaan rannan suuntaisesti ja muistetaan, että alkoholi ei kuulu yhteen vesiaktiviteettien kanssa, sanoo SUH:n hengenpelastuksen asiantuntija Anne Hiltunen.

Videolla uimaopettaja kertoo, mikä on ensimmäinen asia, joka lapselle tulee opettaa uimaan mennessä. Juttu jatkuu videon alla.

2:03
Uimaopettaja Tiina Ahonen antoi Lapsimessujen paneelikeskustelussa vanhemmille vinkkejä liittyen lasten uimaopetukseen.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja