Älä tee tätä virhettä, jos punkin pää jää ihoon

Punkit ovat jälleen liikkeellä – havaintoja tehty ympäri Suomea 6:51
Katso videolta, missä kaikkialla Suomessa on jo tehty punkkihavaintoja tänä vuonna.

Aina punkki ei lähde irti kokonaisena vaan sen imukärsä jää kiinni ihoon. Silloin kannattaa muistaa maltti.

Lumien sulamisen myötä punkit ovat lähteneet liikkeelle. Punkkihavaintoja onkin tehty ympäri Suomea.

Punkin puremalta välttyäkseen ihon ei kannattaisi antaa vilkkua paljaana luonnossa liikkuessaan. Säännölliset punkkitarkastukset auttavat havaitsemaan lahkeiden alta tai hihansuusta veriaterialle päässeet ötökät.

Mikäli punkki on päässyt kiinnittymään ihoon, tulee se poistaa mahdollisimman nopeasti. Taudinaiheuttajat, kuten borreliabakteerit, siirtyvät punkista ihmiseen päivässä tai kahdessa.

Parhaiten punkin irrottamiseen sopivat punkkilasso tai ohutkärkiset pinsetit, joiden avulla punkista saa otteen mahdollisimman läheltä ihoa.

Punkki kannattaa vetää ihosta suoraan poispäin hitaasti ja varovaisesti voimakasta puristamista ja kiertämistä välttäen. Operaation tarkoituksena on poistaa punkki ihosta kokonaisena.

Aina se ei kuitenkaan onnistu.

Toimi näin, jos punkin pää jää ihon sisään

Jos punkin "pää" eli imukärsä jää ihoon kiinni, ei kannata panikoida. Pään voi yrittää poistaa ihosta pinseteillä, mutta kovaa ronkkimista kannattaa välttää, neuvovat Prevention-sivuston haastattelemat amerikkalaislääkärit.

Pään kalastelu pinseteillä voi vahingossa työntää punkin jäänteitä syvemmälle ihoon. Lisäksi menetelmä voi vahingoittaa ihoa ja aiheuttaa paikallisen tulehduksen. Sen sijaan infektioriski ei kasva, vaikka punkin poistaminen kokonaisena ei onnistuisi. Puremakohta kannattaa silti puhdistaa desinfiointiaineella tai vedellä ja saippualla.

Mikäli pää ei irtoa helposti, kannattaa se siis jättää rauhaan. Punkki kuolee päänsä menetettyään. Todennäköisesti keho alkaa työntää ötökän jäänteitä ulos ja parin päivän kuluttua pää on helppo poistaa pinseteillä tai puhtaalla neulalla.

Kun puutiainen jäänteineen on irronnut, kannattaa puremakohtaa pitää silmällä huolestuttavien muutosten varalta. Jos ihoon kehittyy kuukauden sisällä punoittava alue, jonka läpimitta on yli 5 senttiä, tulisi asiasta olla yhteydessä lääkäriin. Samoin tulee toimia, jos pureman jälkeen nousee kuumetta, ilmenee päänsärkyä tai tulee muita oireita.

Katso videolta, miten etsit punkkeja koiran turkista. 

Näin etsit punkkeja koiran turkista 2:02
KATSO VIDEO: Näin etsit punkkeja koiran turkista.

Lue myös:

    Uusimmat