On urheilijoita, joilla tuntuu kaikki onnistuvan ja sitten on urheilijoita, joilla menestyksen tiellä lainehtii nippu liian tummia pilviä. Tuntuu, että Jari-Matti Latvala kuuluu tähän jälkimmäiseen joukkoon.
Latvala oli Kreikassa odotetusti alkuun nopein suomalaiskuljettaja, mutta takavetoisella autolla ei enää tänä päivänä kärkiaikoja ajeta. Näin kävi ja sijoitus romahti hienolta toiselta tilalta ja voittotaistelusta sijalle kahdeksan. Eroa on nyt niin paljon, että voittoon ei nouse enää edes hyvällä tahdolla. Sen sijaan tulemme todennäköisesti näkemään huomenna uskomattomia EK-aikoja. Tätähän se on ollut monta kertaa aiemminkin.
Odotan jo innolla ensi vuotta ja taktikointien loppumista. On kuka ihan mitä mieltä vaan, niin eihän se touhu tämän lajin statusta millään tavalla nosta. Tänään sekunteja laskivat Mikko Hirvosen ja Sebastien Ogierin kartanlukijat. Hirvonen otti paikan kolme ja Ogier takana tulleena sen tarjolla olleen nelospaikan. Nyt Hirvosella on kuitenkin se tilanne, että Loebin pitäisi saada kuonoon huomisen aikana. Näin uskon vahvasti.
Kimi Räikkösen paluu näihin ympyröihin osoitti kuinka vaikeasta autourheilulajista rallissa on kysymys. Kimin kartturi Kaj Lindström uskoi ennen kisaa kärjen olevan taas entistä lähempänä, mutta ainakin tänään ajotuntuma oli kateissa ja suunta pikemminkin päinvastainen. Ovaalikisat veivät parhaan terän ja pitkä ajotauko näkyi otteissa. Edelle kiipesi pari superiakin. No huomenna sitten uudella innolla ja toivottavasti paremmalla terällä. Radalla ja ovaalilla tuntuma tulee näemmä helpommin, mutta rallissa ajotauot ovat tällä tasolla kitkerää myrkkyä.