Tuomisen analyysi: Pahalta näyttää

Mikko Hirvonen.
Mikko Hirvonen.
Julkaistu 18.06.2011 14:22

Otsikko sopii kahteen eri arvioon. Petter Solbergin osakilpailuvoittoon ja Mikko Hirvosen mahdollisuuksiin lyödä Loeb ja taistella mestaruudesta.

Petter sai kuonoon lauantain ensimmäisellä lenkillä oikein todella. Aura-autona on tietysti hankalaa, mutta silti toisena olevan Loebin vauhti verrattuna Solbergiin on ollut eri planeetalta. Aamun yli viidenkymmenen sekunnin erosta on sulanut jo lähes kaikki pois. Loebin ajopaikka on täysin verrattavissa Mikko Hirvosen eiliseen paikkaan. Yksi auto menee edellä ja putsaa tietä.

Hirvonen ei eilen halunnut nousta Loebin edelle tuloksissa, vaan laski Jarmo Lehtisen kanssa sekunteja jäädäkseen ajopaikalle numero kolme. Tällä piti pystyä lyömään Loeb. Nyt kun kolme EK:ta on ajettu, niin Mikko on pystynyt lyömään Loebin vain yhdellä EK:lla ja silloinkin vain puolella sekunnilla. Eroa on tullut tänään viisi sekuntia lisää. Sen sijaan Hirvosen takana tuleva Sebastien Ogier on hyödyntänyt tilanteen täydellisesti ja noussut jo Solbergin kantaan kiinni. Eroa on enää viisi sekuntia, joten järjestys tulee vaihtumaan todennäköisesti heti huollon jälkeisellä EK:lla. Sen jälkeen vaan jännitetään sitä, että alkaako se perhanan sekuntien laskeminen taas sillä viimeisellä EK:lla.

Kimi Räikkösen osalta on todettava, että sieltä se vauhti hiljakseen taas alkaa löytyä. Päivän ensimmäisellä ajo oli vielä heikkoa ja tulos huono, mutta tämä aamupäivän viimeinen tuli todella hienosti. Kuten jo eilen totesin, niin ralli vaatii vähän enemmän aikaa kuin ratapyöritykset. Mutta hyvä näin! Sijoitus on nyt seitsemäs ja ajamalla se siihen jääkin. Mutta ruksaamalla voi sijoituskin vielä nousta.