Tuomiokapituli: Piispan homokommentit hyväksyttäviä

Kuopion hiippakunnan tuomiokapitulin mukaan piispa Wille Riekkinen ei ole rikkonut kirkkolakia kommenteillaan homoseksuaalien parisuhdelaista. Riekkinen joutui antamaan asiasta selvityksen yksityishenkilön kanneltua tuomiokapitulille.

Kuopion hiippakunnan tuomiokapituli ei aio ryhtyä toimiin Kuopion piispan Wille Riekkisen julkisuudessa antamien homoseksuaalisuutta koskevien kannanottojen vuoksi.

Tuomiokapituli katsoo, että piispan puheenvuorot ja hänen antamansa lehtihaastattelut ovat osa keskustelua, jonka eduskunnan hyväksymä, samaa sukupuolta olevien parisuhteen rekisteröintiä koskeva laki on synnyttänyt kirkossa.

-Keskustelun alainen asia on parhaillaan kirkolliskokouksen käsiteltävänä. Näin ollen ei voida vielä tietää, mitä kirkolliskokouksen päätökset tulevat aikanaan vaikuttamaan Raamatun tulkintaan, kirkon opetukseen ja kirkon viran tehtäviin.

Koska valmisteltavana olevaan asiaan liittyvät puheenvuorot, ehdotukset ja kannanotot eivät tee ketään lainrikkojaksi, ei asiassa ole syytä enempiin toimenpiteisiin, perustelee tuomiokapituli tänään antamaansa päätöstä.

Rautavaaralainen yksityishenkilö pyysi toukokuussa tuomiokapitulia tutkimaan, menettelikö piispa virheellisesti vastoin kirkkolakia ja kirkkojärjestystä opettaessaan, että homoseksuaalisuus on yksi hyväksyttävistä seksuaalisuuden muodoista sekä ehdottaessaan omaa siunauskaavaa homopareille.

Tuomiokapituli toteaa päätöksensä aluksi, että se ei voi toimivaltansa puolesta käsitellä tutkimuspyyntöä kurinpitoasiana, koska piispalle ei voida kirkkolain mukaan määrätä kurinpitorangaistusta.

Piispa: Uudesta asiasta keskusteltava

Piispa Wille Riekkisen mukaan selvityspyyntö oli aiheeton. Piispa antoi asiassa viisisivuisen selvityksen, jossa hän mm. toteaa, että hänen tehtävänsä on osallistua julkiseen keskusteluun ja päätöksentekoon kirkolliskokouksessa niissä asioissa, jotka kirkkolaki määrää kirkolliskokouksen käsiteltäviksi.

Piispa toteaa edelleen, ettei kirkkolaki tunne käsitettä parisuhdelaki eikä kirkollislainsäädännössä puhuta ihmisen seksuaalisesta suuntautumisesta eikä samaa sukupuolta olevien parisuhteesta edellytyksenä tai esteenä kirkon töihin. Sama koskee piispan mukaan Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuskirjoja.

-Kyse on näin ollen uudesta asiasta, josta tulee keskustella mahdollisimman monelta kannalta, piispa toteaa heinäkuun lopulla jättämässään selvityksessä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat