Tuomioja karsisi presidentin valtaoikeuksia

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Erkki Tuomioja haluaisi karsia presidentiltä sekä sisä- että ulkopoliittiset valtaoikeudet. Tuomioja sanoo Demarissa, että aika on ajanut nykymallin ohi.

Kompromissina hän on kuitenkin valmis kannattamaan Perustuslaki-2000 -mietinnön esitystä, jonka mukaan ulkopolitiikkaa johtaisi presidentti yhdessä valtioneuvoston kanssa.

Tuomioja on kuitenkin sitä mieltä, että presidentiltä olisi riisuttava kaikki valta, jolloin hallituksen ja eduskunnan valta lisääntyisi.

Kysymys presidentinvallasta johtamassa SDP:n kiusalliseen tilanteeseen

MTV:n Kymmenen Uutisten mukaan kysymys presidentinvallan leikkaamisesta on johtamassa SDP:n kiusalliseen tilanteeseen. Tuomiojan näkemys presidentinvallasta on SDP:n perinteisen kannan mukainen, mutta presidentti Ahtisaari haluaa pitää kiinni vallastaan.

Tuomioja tuki esivaalissa Ahtisaarta siksi, että tämä vielä tuolloin kannatti presidentinvallan parlamentarisoimista. Ahtisaari olikin varsin hapan, kun MTV:n toimittaja Tapio Nurminen pyysi Madridin kokouksessa tänään presidenttiä kommentoimaan Tuomiojan ajatuksia.

Ministerit vähäsanaisia

Tarja Halonen on lausunoissaan yhtä pidättyväinen kuin Ahtisaari , mutta antaa kuitenkin ymmärtää, ettei hän ulkoministerinä lähde vetämään ulkopoliittista päätöksentekoa koskevissa kysymyksissä eri suuntaan kuin tasavallan presidentti.

Liisa Jaakonsaari taas kiersi MTV:n kysymyksen presidentin valtaoikeuksien leikkaamisen tarpeellisuudesta kesälomaansa vedoten.

Jouni Backman sen sijaan vastasi yksityiskohtiin menemättä, että presidentin ulkopoliittisiin valtaoikeuksiin tulee puuttua. Backmanin mielestä pääministerin roolin tulee korostua nykyistä enemmän erityisesti EU-kysymyksissä.
(MTV3/Matti Simula)


Lue myös:

    Uusimmat