Uudet tuulet puhalsivat viime kesänä Torinossa, kun Juventus sai hehkutetun Maurizio Sarrin käskyttäjäkseen. Max Allegrin aikakauden viimeiseksi jäänyt mestaruus tuli hänen aikaansa vertaillen surkeimmalla pelaamisella, mutta Serie A:ssa se riitti. Täksi kaudeksi odotettiin ennen kaikkea pelaamisen tason nousevan. Turhaan, Vanha Rouva on ollut yhtä mitätön ilmestys kuin viime kaudella, kirjoittaa C Moren jalkapalloselostaja Tuomas Virkkunen.
MAINOS
Mestarien liiga suorana C Morella!
C More näyttää suorana lähetyksenä joka ikisen Mestarien liigan, Eurooppa-liigan ja La Ligan ottelun.
Pelkkiä sarjataulukoita tuijottelemalla voisi tehdä Juventuksesta helppoja päätelmiä. Kaikki on hyvin Torinossa; pikkipaikalla Serie A:ssa ja Mestarien liigassa, Juve on varmistanut jatkonsa jo neljän pelatun kierroksen jälkeen. Onneksi maailma ei ole niin mustavalkoinen.
Juventukselta voi ja pitää silti odottaa paljon enemmän. Se painii täysin omassa kastissaan Italiassa (Antonio Conten Inter on hivenen kyennyt kuromaan valtaisaa etumatkaa kiinni) niin seurana kuin joukkueena kentällä. Varsinkaan seurajohtamisen tasoa ei kannata edes muihin kansallisiin kilpailijoihin verrata, niin massiivisen kovaa tekemistä on Andrea Agnellin johtamalta johdolta nähty.
Ottamatta mitään pois kahdeksasta peräkkäisestä scudetosta (Serie A:n mestaruus), jokainen italofutista seurannut tietää, että varsinkin viimeiset pari mestaruutta ovat tulleet Juvelle automaattisesti Serie A:n surkean tason vuoksi, ei niinkään Juven hyvyyden takia. Siksipä tälle kaudelle oli pitkästä aikaa mielenkiintoiset lähtökohdat kauteen, koska Maurizio Sarri on valmentaja, joka ei sovi periaatteessa ollenkaan Juventuksen ideologiaan.
Miksikö? Siksi, että Juventus kautta historian on tehty voittajista, ei niinkään "kauniin pelin" -ideologiasta. Sarri taas on uransa aikana voittanut tasan yhden palkinnon, mutta tuhansia ja tuhansia sydämiä ympäri maailman kauniilla pelillään.
Tämän vuoksi juventinot ovat odotelleet täysin uutta aikakautta Torinossa. Sellaista, mihin nivoutuisi yhteen Juventukselle niin ominainen voittaminen ja kaunis peli.
Kautta on pelattu nyt noin neljä kuukautta ja voidaan todeta, että vain toinen edellä mainituista asioista on toteutunut.
Voittaminen. Sitä ei tässä maailmassa osaa paremmin mikään muu seura Euroopassa. Esimerkeiksi käyvät vaikka viimeisimmät pelit Mestarien liigasta ja Serie A:sta. Ensin mainitussa Juve oli ajoittain täysin helisemässä Lokomotiv Moskovaa vastaan. Sillä ei tuntunut olevan pelissään mitään ideaa ja kas kas, lisäaikaa kun pelattiin, Douglas Costan ilmiömäinen soolo riitti voittoon ja samalla jatkopaikkaan. Voitto. Kammottavalla esityksellä.
Bergamossa viime viikonloppuna Atalanta teki mitä halusi ensimmäiset 55-60 minuuttia. Paitsi maaleja. Johto-osuman se sai tehtyä, mutta yksi maali oli aika laiha lohtu siihen nähden, että maaliodottama näytti pelin jälkeen lukemaa 2,79.
Juven maaliodottoma pelissä oli 1,21, mutta maaleja se teki kolme ja voitti pelin 3-1. Jälleen voitto, ja jälleen kammottavalla esityksellä.
On penkin päässä siis kuka tahansa, Juventuksen voittamisen kulttuuri heijastuu kaikkiin ja kaikkialle. Fiksuna ihmisenä Sarrin on tosin pakko tiedostaa, että tällä pelillä scudetto voi edelleenkin tulla helposti, mutta Euroopan valloitus jää jälleen tekemättä.
Helmikuun tosipelit kun koittavat, on Juventuksen pelaamisen tasoon pakko tulla kehitystä. Muutoin Istanbuliin, Mestarien liigan loppuotteluun, ei ole mitään asiaa.