Mainos

Tulvat muuttivat Australian Brisbanen aavekaupungiksi

Australian kolmanneksi suurin kaupunki Brisbane muistuttaa paikoitellen aavekaupunkia. Kaupunkia piirittävät tulvat ovat ajaneet tuhannet asukkaat kodeistaan, sähköt on katkaistu monin paikoin ja kauppojen hyllyt ammottavat tyhjyyttään.

Kahden miljoonan asukkaan kaupunkiin ei ole luvassa helpotusta piakkoin, sillä tulvahuipun arvioidaan kestävän päiväkausia. Sadekauden pelätään jatkuvan vielä kuukausia rankkasateineen ja myrskyineen.

Vuosisadan pahimmissa tulvissa on saanut surmansa toistakymmentä ihmistä. Lisäksi kymmeniä ihmisiä on kateissa, ja monissa tapauksissa toiveet kadonneiden löytymisestä hengissä ovat lähes rauenneet.

Brisbanejoen vesimassat ovat vallanneet kymmeniä esikaupunkeja ja katkaisseet suurimman osan alueen teistä. Tulvien pelätään peittävän kokonaan alleen ainakin 30 000 asuntoa.

"Sähköt menivät iltapäivällä"

Asukkaat ovat hamstranneet elintarvikkeita, ja kaupoista olivat maito ja leipä loppuneet. Brisbanen satama oli suljettu, ja osasta kaupunkia oli katkaistu sähkö.

- Meiltä katkesivat sähköt iltapäivällä, joten emme ole voineet seurata tv:tä, kertoi toimittaja Ette Kainu puhelimessa.

Kainu perheineen asuu lähellä Brisbanen keskustaa, mutta heillä ei ole hätää, sillä he asuvat korkealla paikalla.

Kainu kertoi yrittäneensä päästä aamulla keskikaupungille, mutta vedet olivat katkaiseet tiet. Keskustaan ei päässyt enää edes kiertoteitä.

- Tulvavedet alkoivat nousta tuossa iltapäivällä, mutta varsinaista huippua odotetaan torstaina aamupäivällä. Pahin tilanne on torstaina.

Kainun perhe ei ole joutunut hamstraamaan elintarvikkeita. Lähiseudun kauppakeskukset ovat vielä avoinna. Muutenkin he suhtautuvat tilanteeseen rauhallisesti.

- Meillä on kynttilöitä ja ulkona on grilli, jossa paistetaan ruuat. Ei tässä hätää ole, Ette Kainu vakuutti.

(MTV3 - STT - AFP - DPA)

Katso Saija Festan puhelinhaastattelu Brisbanesta

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.