Mainos

Tulvat jatkuvat Keski-Euroopassa

Keski-Eurooppaa vaivaavissa rankkasateissa ja tulvissa on saanut surmansa jo ainakin kahdeksan ihmistä.

Tulvat koettelevat Tshekkiä, Saksaa, Itävaltaa, Slovakiaa, Unkaria ja Puolaa. Sähköt olivat poikki kymmenissätuhansissa kotitalouksissa tulva-alueilla. Tulvat ovat pahimmat sitten vuoden 2002, jolloin kymmeniä ihmisiä sai surmansa.

MTV3:n meteorologi Markus Mäntykankaan mukaan Keski-Euroopassa on pyörinyt jo useamman viikon ajan matalapaineen alue.

– Se on syössyt sateita käytännössä samalle alueelle jo parin viikon ajan. Varsinkin Tshekeissä, ja Prahan alueella, on vielä jokilaskeumat samalla alueella. Se on saanut sitten tulvan alueella aikaiseksi.

Tshekin pääkaupungissa Prahassa on tällä kertaa osattu varautua tulviin, kertoo Prahan Suomen suurlähetystön ministerineuvos Ari Tasanen.

– Verrattuna eiliseen vesi on noussut jopa puolisen metriä, mutta se ei johdu sateista vaan siitä, että yläjuoksun pato-altaat ovat täyttyneet ja sieltä joudutaan juoksuttamaan Prahaan enemmän vettä. Tulvasuojaukset ovat keskustassa kohdallaan, matkailijoille on joitakin rajoituksia, Kaarlen-silta on suljettu, jotkut rantakadut on suljettu ja sitten kaikkein alavimmat paikat on myös suljettu, mutta tulvaseinät toimivat aika hyvin kertoo ministerineuvos Ari Tasanen.

Vuosikymmen sitten Prahassa kärsittiin isoista tulvista. Niistä on otettu opiksi.

– Ne tulvat yllättivät prahalaiset pahasti. Nyt on otettu opiksi. Nyt on erittäin tehokas organisaatio, joka sunnuntain kuluessa nopeasti rakensi tulva-aidat. Metro keskusta-alueella suljettiin, koska tällä kertaa ei haluttu sinnekään päästää vettä.

Tulvat ovat tehneet tuhoja Prahan lisäksi myös laajemmin Tshekin länsiosissa. Vahingoista ei ole tehty Tasasen mukaan vielä tarkkoja laskelmia, koska tulvahuippua odotetaan vasta tänään.

– Vahingot siirtyvät Vltava-joen mukana maan pohjoisosiin. Se mitä siellä syntyy jää nähtäväksi. Joitakin arvorakennuksia Prahassa on veden vallassa, mutta tehokkaan suojautumisen ansiosta vahinkojen määrä Prahassa ovat pienemmät kuin 11 vuotta sitten. Maaseudulla, joen varsien kylissä ja kaupungeissa laskusta tulee iso.

Tulvat eivät lopu ihan muutamassa päivässä arvioi meteorologi Markus Mäntykannas.

– Vuorilla lumien sulamisprosessi on vielä kesken ja siellä tulee sitä sulamisvettä lisää. Rankkasateisiin yhdistettynä pakka on koossa tulvia varten. Sateisin vyöhyke on liikkumassa itään ja tulvat helpottavat viiveellä. Toivottavasti ensi viikolla tilanne on helpottamassa.

(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.