Tulossa kaikkien aikojen seksikesä? Amerikkalaisasiantuntijat ennustavat "kevytkenkäistä kesää" 2021 – uhkana seksitaudit
Amerikkalaisasiantuntijat ennustavat "kevytkenkäistä kesää" 2021.
Kun koronarajoituksia lopulta poistetaan, kansa pääsee taas tekemisiin toistensa kanssa. Tämä yhdistettynä tulevaan kesään voisi johtaa seksitautien lisääntymiseen, uskovat asiantuntijat.
– Asiantuntijat ennustavat kevytkenkäistä kesää ja piikkiä seksitaudeissa, Buzzfeed News toteaa.
Lue myös: Näin Suomi vapautuu koronarajoituksista kuukausi kuukaudelta – kunhan epidemia ei ryöpsähdä
Korona-aika muutti seksiä
Korona-aika muutti ihmisten seksikäyttäytymistä, ja esimerkiksi Oregonin osavaltio Yhdysvalloissa julkaisi erillisen emojikuvilla koristellun seksiohjeistuksen, jossa kerrottiin, miten harrastetaan "koronaturvallista" seksiä.
Moni toki harrasti satunnaisseksiä myös korona-aikana; Harvardin tutkijat ehtivät suositella kasvomaskia "riskialtteimpaan seksuaaliseen tilanteeseen" eli seksiin henkilön kanssa, jonka kanssa ei ole ollut karanteenissa. Myös New Yorkin terveysviranomaiset antoivat vuonna 2020 oman ohjeistuksensa seksin harrastamiseen todeten, että turvallisin seksikumppani "olet sinä itse".
"Ihmiset niin sanotusti yrittävät korvata menettämänsä ajan"
Kalifornialaisessa yliopistossa apulaisprofessorina työskentelevä Ina Park uskoo, että erilaiset tartunnat lisääntyvät vuonna 2021.
– Uskon, että ihmiset niin sanotusti yrittävät korvata menettämänsä ajan, ja odotan täysin rajoittamatonta seksuaalisen ilmaisun kautta, Park muotoilee.
Lue myös: Kaduttaako yhden yön seksisuhde? Tutkimus: Katumus ei estä sortumasta seuraavallakin kerralla
"Kasvomaskin käyttäminen on kuin pitäisi kondomia"
Koronapandemian aikana satunnainen treffailu yöelämässä on estynyt – moni ei ole voinut tavata edes lähiperhettään, satunnaisista seksikumppaneista puhumattakaan.
Toivoakin on: kansa on saattanut oppia jotakin covid-maailmasta, uskoo apulaisprofessori Marybec Griffin. Pandemian aikana turvallisuus ja terveys ovat nousseet tärkeiksi puheenaiheiksi, ja ihmiset ovat oppineet tapaamaan toisiaan turvallisesti. Oppi voisi siirtyä myös koronanjälkeisen seksin maailmaan.
– Kasvomaskin käyttäminen on kuin pitäisi kondomia kasvoillaan. Joten moni on hyväksynyt, että tätä täytyy käyttää, se on vähän epämiellyttävää, kyllä, se vähentää ulkona olemisen nautintoa, koska alaosa kasvoistani hikoilee... Mutta jos vähennän hieman nautintoani, voin tehdä haluamiani asioita turvallisesti, Griffin muotoilee.
Lue myös: Tutkimus paljastaa: Nykynuoret harrastavat vähemmän satunnaisseksiä – näissä seikoissa piilee syy
Puhu ja kysy avoimesti
Griffin toivoisikin, että kansalaiset uskaltaisivat jo puhua sekä seksitaudeilta suojautumisesta että itse taudeista.
– Virukset ovat viruksia. Ne kukoistavat hiljaisissa ympäristöissä, joissa ei ole tietoa, joissa ihmiset eivät kerro, mitä ovat tehneet, Griffin uskoo.
"Koskaan ei ole liian myöhäistä hakeutua testattavaksi"
Kuten koronavirus, seksin välityksellä leviävät tauditkaan eivät välttämättä aluksi oireile, eikä ihminen välttämättä edes tiedä kantavansa tartuntaa.
Seksitautien määrä on ollut Yhdysvalloissa nousussa ilman koronaakin. Ongelmaksi voi nousta myös se, etteivät terveydestään huolestuneet ole hakeutuneet tai päässeet seksitautitesteihin korona-aikana. Kun koronapandemia väistyy, testaus voisikin tulla ajankohtaiseksi.
– Koskaan ei ole liian myöhäistä hakeutua testattavaksi ennen kuin astuu ulos pandemiakotelostaan, huomauttaa Washingtonin yliopistossa työskentelevä Jen Balkus.
– Testissä käyminen on erinomainen tapa tietää oma statuksensa, saada hoitoa ja varmistaa, että tekee kaiken voidakseen harrastaa tervettä ja iloista seksiä.
Suomessakin joka vuosi noin 30 000 ihmistä saa seksin välityksellä tarttuvan taudin. Suomessa seksitautitutkimuksiin voi hakeutua omalle terveysasemalle, sukupuolitautien poliklinikoille, opiskelijaterveydenhuollon toimipisteisiin tai yksityiselle lääkäriasemalle. Julkisessa terveydenhuollossa tutkimukset ja hoito ovat maksuttomia.
Lähteet: Buzzfeednews.com, Cdc.gov,Thl.fi, HIVpoint
Uusimmat
-
17:04
Pariisin olympialaisiin täysi panostus – Olympiakomitea pisti 4,2 miljoonan euron tukipaketin jakoon
-
16:48
Pörssisähkön kuluttajien lompakoille hieman helpotusta itsenäisyyspäivänä
-
16:45
Väinö Karjalainen on Levyraadin vakioraatilainen – musiikin moniosaajalla selkeät tavoitteet uran suhteen
-
16:43
Sanna Marin edusti mustissa – 10 pääministeriä saman pöydän ääressä
-
16:15
Jouluna "valtava riski" terrorihyökkäykselle EU:ssa
-
16:15
Lähteet: F1 suunnittelee uutta kaupunkikisaa Eurooppaan
-
16:15
Suomalaisen sähkömoottoripyörän valtti on uniikki moottori – erikoismallin suunnitteli Mika Häkkinen
-
15:48
Aleksandr Bolshunov harkitsi uransa lopettamista
-
15:45
Putin, Barbie vai Taylor Swift? He ovat ehdolla Time-lehden vuoden henkilöksi
-
15:45
Journalistiliitto: Maria Pettersson sivuun päätoimittajan paikalta
-
15:33
Viihdetoimittajat paljastavat, millaista on Linnan juhlien kulisseissa – tältä maistuu kuuluisa booli
-
15:22
Mies suunnitteli ex-vaimonsa puukottamista – rikoskumppaniksi houkuteltu pelasti
-
15:21
Valioliigassa kauden ensimmäiset valmentajapotkut
-
15:17
Asiantuntija Yhdysvaltain tulevista presidentinvaaleista: "Bidenin pitäisi olla hyvin huolissaan"
-
15:16
Tiesitkö tätä Linnan juhlien boolista? Resepti vuoti julki – testasimme modernisoidun reseptin
-
15:13
Nyrkkeilyn supertähdeltä kova ratkaisu – naisia koskeva päätös oli liikaa
-
15:09
Pelko ajaa Metamórfosin asukkaat jättämään kotinsa
-
15:02
YK: Turvavyöhykkeitä on mahdotonta perustaa Gazaan – MTV seuraa sotaa
-
14:53
Yritykset ja kotitaloudet eivät ole kiinnostuneita ottamaan luottoa
-
14:52
Supon Pelttari valittiin eduskunnan pääsihteeriksi
-
Lataa lisää