Tulipalo Tamrockin tehtaalla Lahdessa

Tuli vahingoitti Tamrockin hydraulisia pienvasaroita valmistavaa Lahden-tehdasta, sen varaosavarastoa ja tehtaan lähettämöä. Miljoonavahingot aiheuttanut palo syttyi viime yönä. Ihmisiä palossa ei loukkaantunut.

Hydraulisia pienvasaroita valmistava tehdas on työllistänyt 35 ihmistä. Isoja iskuvasaroita valmistava puoli tehtaasta ei vaurioitunut palossa. Hydrauliset iskuvasarat ovat kaivukoneiden lisälaitteita.

Tehtaan palo- ja keskeytysvakuutukset ovat kunnossa, Tamrockista kerrottiin tänään. Palon raivaustyöt voidaan aloittaa vasta palotutkimusten jälkeen. Teollisuusvakuutuksen asiantuntija lähti palopaikalle tekemään selvitystä.

Palo alkoi yhdessä tehdaskiinteistön kolmesta hallista. Varastossa olleita valmiita laitteita tuhoutui, kun niiden alla olleet puiset lavat paloivat. Tuli tuhosi noin puolet pinta-alaltaan 50x40 metrin suuruisesta hallista. Hallin kantavat rakenteet pysyivät kuitenkin koossa, ja arvokkaimmat koneet saatiin suojattua.

Rakennuksessa olleet kaasupullot lisäsivät palon vaarallisuutta. Yksi kaasupulloista räjähti. Palokunta sai hälytyksen yöllä kello 0.24. Teollisuusvartijan tekemän ripeän hälytyksen ansiosta tuli ei ollut ehtinyt levitä kovin laajalle palokunnan saapuessa, ja palo saatiin sammutetuksi parissa tunnissa.

Sammutustöissä olivat mukana Lahden, Hollolan ja Nastolan vakinaiset palokunnat sekä kaksi vpaapalokuntaa. Poliisi selvittää palon syttymissyytä.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat