Tsunamin iskiessä 13-vuotias Kim joutui eroon perheestään – päiviä kestänyt piina ratkesi tuntemattomien avustuksella: "Vieläkin katson horisonttiin ja mietin, että tuleeko sieltä jotain"

1:42
Kim Puolakka oli yksi tapaninpäivän tsunamin pelastuneista. Missä olit, kun? -ohjelma haastatteli Kimin 16 vuotta myöhemmin.

Intian valtameren maanjäristys tapaninpäivänä 2004 aiheutti yli 200 000 henkeä vaatineen tsunamin, joka iski Kaakkois-Aasian rannikolle. Alueella oli lomalla tuhansia suomalaisia, heistä 179 menehtyi. Selviytyjien joukossa oli Kim Puolakka perheineen. 

MTV:n toimittaja Kari Lumikero haastatteli tuolloin 13-vuotiaan Kim Puolakan Phuketin lentokentällä. Nyt 16 vuotta myöhemmin, nuori mies muisteli tapahtunutta MTV Uutisille.

Näytimme hänelle haastattelupätkän vuosien takaa. Puolakka katsoo videota ensin totisena, sitten nauraen. 

– En hirveesti tuostakaan hetkestä muista mitään, en oikeastaan tiedä mitä ajattelin tuossa tilanteessa.

– Ehkä alitajuntaisesti halusin mennä haastatteluun. Näyttää, että olen hengissä. En menisi ikinä muuten haastatteluun, Puolakka miettii. 

Muistikuvat ovat hataria

Puolakalla on vaikeuksia muistaa tapahtumia, aikamääreet ovat hukassa. Se on varmaa, että tsunami iski noin kello kymmeneltä aamulla. 

Puolakka oli perheensä kanssa lomalla Kao Lakissa. Kymmenhenkinen seurue oli ollut Thaimaassa melkein kaksi viikkoa. Perhe nukkui Tapaninpäivän aamuna hieman pidempään. Äiti tuli herättämään lapsiaan noin 20 minuuttia ennen tapahtumien alkua. Puolakka muistaa suunnanneensa hotellin altaalle. Isoveli oli jäänyt syömään aamupalaa ja perheen äiti oli Puolakan siskon miehen kanssa hotellin vastaanotossa. 

Yhtäkkiä ympärillä alkoi kuhista. 

– Ihmiset alkoivat juosta kohti rantaa. Alkoi pieni häppeninki, Puolakka muistaa. 

Kaikki oli sekavaa. Puolakka kertoo miettineensä, että oliko rantaan ajautunut jotakin? Utelias poika lähti itsekin rannalle. Muu perhe jäi altaalle. 

Tiet erkanivat jo tässä vaiheessa.  

– Isäpuoleni oli tajunnut siinä vaiheessa, että kyseessä on tsunami, hän oli nähnyt asiasta dokumentin. Hän oli napannut vanhimman siskoni lapsista mukaan ja huutanut, että nyt lähdetään!

Tuolloin Puolakka oli juoksemassa rannalle. Hän oli rannalle vievällä polulla, kun näki aallon tulevan, ison vaahtomuurin horisontissa.

– Se jylinä oli pahin, se piti hirvittävää meteliä. 

Ääni oli kuin ukkosen jyrinää. Ihmiset alkoivat juosta. Puolakka muistaa juosseensa karkuun toisen suomalaisen pojan kanssa. He pääsivät palmun alla olevalle kumpareelle pakoon. 

– Pidettiin toisistamme kiinni. Aalto tuli suunnilleen polvien korkeudelle. Ei siinä tuntenut mitään, siinä vain pidettiin toisistamme kiinni. Vesi vaan vyöryi päälle. 

Lopulta vesi alkoi vetäytymään. 

– Muistan, kun siinä oli saksalainen äiti pienen tyttönsä kanssa. Hän puhui siinä lapselleen, ymmärsin, että varmaan tarkoitti "ei mitään hätää, ei mitään hätää". Sitten hän oksensi minun jaloilleni. 

Onneakin oli matkassa, vesi ei vyörynyt pahiten sinne, missä Puolakka oli. 

– Olimme päässeet sen verran kauas karkuun. Meidän kohdalla ei tullut niin paljon sitä romua, siinä oli sopivasti semmoinen poukama. 

Vakavuus valkeni hiljalleen

Tilanne oli kaikille uusi, myös paikallisille. Tsunamia ei aiemmin ollut tapahtunut. Tilanteen vakavuus ei heti auennut oikein kenellekään.

– Sitten vasta kun tilanne alkoi rauhoittumaan ja vesi jäi vellomaan paikalleen, siinä vaiheessa alkoi näkyä autoja, matkalaukkuja ja muuta tavaraa joka paikassa. Siinä vaiheessa tajusin todella huoleni muista.

Veden vetäydyttyä Puolakka lähti uimaan takaisin hotellille päin.

– En minä pitkälle päässyt, sitä romua tuli niin paljon, että oli vain pakko mennä takaisin. Puolakka oli tässä vaiheessa nähnyt suomalaisen tuttavansa, joka oli myös shokissa. Jälkikäteen Puolakkaa harmitti, ettei hän lähtenyt tämän tuttavan mukaan. 

Puolakka jäi yksin, kunnes toinen suomalainen perhe otti hänet mukaansa. Yhdessä he lähtivät kiipeämään vuorille, karkuun mahdollisia tulevia aaltoja. 

Perheen löytyminen oli lähellä

Viidakossa vuorilla seurue vietti seuraavan vuorokauden. Nukkuminen ei meinannut onnistua huolen vuoksi. Ihmiset pelkäsivät myös uutta aaltoa, tilanne oli levoton. Puolakka kertoo kuitenkin tunteneensa olonsa turvalliseksi, koska suomalainen perhe piti hänestä huolta. 

Vuorilla ollessaan Puolakka oli lähellä löytää perheensä. He olivat kuitenkin olleet lähellä toisiaan. 

– Ihmisten keskuudessa kiersi lappu, jossa oli nimiä. Se lappu tuli meille ja muistin vain äitini ja hänen miehensä nimet. Lappu olikin sellainen, jonka siskoni mies oli laittanut liikkeelle ja siinä oli hänen nimensä. En tajunnut sanoa hänen sukunimeään siinä. Tilanne olisi voinut selvitä jo aikaisemmin. 

Seuraavan päivän aamuna seurue lähti vuorilta alas tietä pitkin. 

– Silloin näin kaikkea, autoja oli kiinni talojen seinissä yläkerroksissa. Joka paikassa oli romua. 

Perhettä ei löytynyt kuolleiden joukosta

Seuraava muistikuva on sairaalasta. Kaikki tässä seurueessa selvisivät onneksi naarmuilla. 

Sairaalassa oli paniikki yllä, ihmiset juoksentelivat, jotkus olivat pahasti loukkaantuneita. 

– Kun jalastani oli putsattu kivet pois, aloin etsimään seinältä kuolleiden kuvien joukosta perheeni jäseniä. Ei löytynyt ja se oli tietenkin hyvä uutinen, mutta samalla se kysymys kasvoi. 

Puolakka muistaa kuitenkin uskoneensa perheensä löytymiseen. Vasta nuorena poikana hän ei osannut juuri ajatella pahinta.

Hälytyksia uusista aalloista tuli useita. Jokaisen kohdalla paniikki kasvoi. 

– Sitä ei osannut ajatella, juoksin vain muiden aikana. Mietin, että milloin pääsee viimein paikkaan, jossa on kaikki hyvin. 

Puolakka muistaa paikallisten avuliaisuuden. He olivat menettäneet kotinsa ja kaiken muun, mutta silti he auttoivat turisteja ja antoivat heille viimeisiä ruokiaan ja rahojaan. 

– Kaikki auttoivat toisiaan, ei ollut yhtään “minä minä” -meininkiä. Se oli hienoa. 

Puhelu toi helpotuksen

Phuketin lentokentälle päästyään Puolakka tunsi olonsa turvalliseksi. Nyt kotiinpääsy oli varmaa. Mutta huoli perheestä vain kasvoi. 

Koneeseen pääsy oli helpotus. 

– Pääsin istumaan erittäin mukavan pariskunnan viereen. He antoivat minun soittaa Suomeen. Numero, mikä tuli ensimmäisenä mieleen oli serkkuni numero. Muistan vain, että ensimmäiset sanani olivat, että onko äiti ja muut elossa?

– Serkkuni alkoi huutamaan, oot sä Kim, oot sä Kim, ootko elossa??

Puhelu selvitti tilanteen. Serkku kertoi, että koko Kimin perhe oli päässyt vuorille turvaan. Tietoa siitä, että Kim oli hengissä ei kuitenkaan heti saatu muulle perheelle.

Vuorilta Kimin perhe pääsi turvaan tiloihin, joihin ihmisiä vietiin onnettomuuden jälkeen. Kyseessä oli joko koulu- tai sairaalarakennus. 

– Lopulta he saivat tiedon puhelimitse, heille kerrottiin, että olen matkalla Suomeen. Kaikki on hyvin, hoitakaa itsenne kotiin! Se oli äidilleni suurin helpotus, hän oli jo menettänyt toivonsa. 

Muu perhe oli lohduttanut äitiä ja luonut häneen uskoa. "Kyllä Kim löytyy”. Tosiasiassa he pelkäsivät Kimin kuolleen nähtyään valtaisat tuhot ja ruumiit joka puolella. 

Myös perheen piina oli alkanut päiviä aiemmin. Kimin juostua rantaan, muu perhe pääsi pakoon autolla aallon iskiessä. Äiti ei olisi halunnut jättää poikaansa, mutta aaltoa oli pakko paeta. 

– Olen kuullut myöhemmin, että äidille kaikista pahin paikka oli se, kun minä jäin taakse. 

Katse käy vieläkin horisontissa

Puolakka kertoo kokeneensä myös huonoa omatuntoa kiitollisuuden lisäksi. Miksi juuri me selvisimme?

– Olen vuosien varrella oppinut hyväksymään sen, ehkä asioiden piti mennä näin, oli se sitten kohtaloa vai mitä. Pitää olla kiitollinen. 

Suomeen päästyään Puolakka meni enonsa perheen luokse Viikkiin. Hän muistaa soittanensa ensitöikseen kaverilleen aamuviideltä.

– Kysyin, että halutko tulla meille tänään yöksi? Ajantaju oli vähän hukassa, Puolakka nauraa. 

Paras hetki tapahtui muutaman päivän kuluttua suomeen pääsystä, kun koko perhe oli taas koossa. 

– Aika pitkä ja lämmin halaus tuli annettua äidille. 

Puolakka ei nykyään pelkää matkustamista, vaikka tapahtumista on jäänyt jälki. 

– Aluksi oli vaikea paikka mennä rannalle ulkomailla. Olen nyt päässyt pois meren pelosta. Vaikka vieläkin katson horisonttiin ja mietin, että tuleeko sieltä jotain. 

MTV Uutiset täyttää 40 vuotta. Missä olit kun? -ohjelmasarja kerää yhteen isoimmat uutistapahtumat näiden vuosien varrelta. Jaksot ovat katsottavissa mtv-palvelussa 25. huhtikuuta lähtien sekä mtv3-kanavalla sunnuntaisin kello 19.30 alkaen.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja