Laura menetti isänsä 11-vuotiaana kesken lomamatkan – 30 vuoden jälkeen hän palasi tapahtumapaikalle: ”Tuntui, että sellainen syyttävä sormi osoittaa koko ajan”

0:36
Laura menetti isänsä 11-vuotiaana kesken lomamatkan – 30 vuoden jälkeen hän palasi tapahtumapaikalle.

Lauran, 40, isä kuoli heidän yhteisellä lomamatkallaan Kreikassa tyttären ollessa ainoastaan 11-vuotias. Tänä kesänä Laura palasi paikkaan, johon ajatteli, että ei olisi koskaan valmis palaamaan.

Poliisiasema, pieni taverna ja viimeisenä edessä kohoaa valkoinen huoneistohotelli. Monelle niin tavallinen kreikkalainen näkymä tuo Lauran muistoihin mielen perukoille lähes kolmeksikymmeneksi vuodeksi sullotut kipeät tapahtumat.  

Laura oli pitkään ajatellut, että ei haluaisi koskaan palata näille mukulakivikaduille, ja siksi Lauran ja hänen miehensä lomamatkan oli tarkoitus sijoittua saaren toiselle puolelle. 

Koronan vuoksi pariskunta kuitenkin joutui muuttamaan matkakohdettaan ja alkuperäisen suunnitelman vastaisesti uusi majapaikka sijaitsi lähellä Agios Nikolaosin kaupunkia, jossa Laura menetti isänsä 11-vuotiaana.

Miehensä kannustamana Laura palasi tänä kesänä tuolle surujen näyttämölle ja kävi ensimmäisen kerran todella läpi sen, mitä elokuussa vuonna 1991 tapahtui.

Loma muuttui painajaiseksi

Matkustelu ei ollut Lauralle ja hänen isälleen uutta, sillä vanhempien eron jälkeen he olivat käyneet kaksin lomalla aiemminkin. Kreetalla sen sijaan he olivat ensimmäistä kertaa. 

Laura oli ottanut Suomesta julisteita, jotka ripusti sänkynsä yläpuolelle luomaan kotoista tunnelmaan. Isä nukkui toisessa huoneessa.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen...

Loman ensimmäiset päivät menivät hyvin. Isä ja tytär viettivät aikaa rannalla ja kävivät turistikohteissa. Ei kuitenkaan kulunut viikkoakaan, kun Laura heräsi keskellä yötä isän karjaisuun.

– Menin isän huoneeseen ja näin, kun hän sätki siellä. Mitä tuollainen 11-vuotias osaa tuossa tilanteessa tehdä?

Laura muistaa ottaneensa isän pään syliinsä, jotta se ei kolahtaisi mihinkään. Sitten he odottivat yhdessä, että kohtaus menee ohi.  

Kohtaus meni, mutta isän huono vointi jatkui.

”Suomalainen juoppoperkele”

Alkuloman ilo muuttui epävarmuudeksi ja peloksi. Isän käytös oli muuttunut täysin, eikä Laura tiennyt, mitä tekisi. Hän muistaa pohtineensa pitkään, soittaisiko äidilleen Suomeen ja pyytäisi neuvoa. Mutta se oli niin kamalan kallista.   

– Oltiin käyty isän kanssa aiemmin Spinalóngan saarella, jossa aikoinaan hoidettiin leprapotilaita. Ajattelin, että nyt isä on saanut lepran, mutta eihän se niin tietysti ollut. 

Toisina päivinä Lauran isä oli voimissaan, raivosi ja repi tavaroita seinistä, muina päivinä hän makasi liikkumatta. Laura sen sijaan sinnitteli yksin päivästä toiseen. Ala-asteikäisen englannilla hän sai hankittua itselleen evästä läheisistä ravintoloista. 

– Kävin kioskilla hakemassa hamppareita itselleni, kun tuli nälkä. Muistan, että ostin aina myös Hesarin, että olisi jotain tekemistä.

Muutaman päivän päästä viereiseen asuntoon tulivat uudet lomalaiset, ja Laura uskalsi pyytää apua. Hän muistaa, kuinka tilanne hävetti, mutta ei tiennyt, miten muuten voisi auttaa isää.

Viereisen huoneiston naiset tulivat huoneistoon sisälle katsomaan isän kunnon ja hälyttivät heti apua. Huoneeseen astelleen lääkärin ensimmäiset sanat muistuvat edelleen mieleen.

– Se huusi jo ovelta, että siellä on suomalainen juoppoperkele. Ilman, että oli nähnyt itse potilasta.

Häpeä kasvoi, kun huoneesta löytyi puoliksi juotuja viinapulloja. 

Isä ei palannut koskaan Suomeen

Viimeisen kerran Laura näki isänsä, kun ambulanssi lähti viemään häntä sairaalaan. 

– Isää kuskattiin pyörätuolissa ja se vaan tuijotti minua. Tuijotti ihan suoraan, mutta ei tajunnut ollenkaan, kuka olen.

Laura ei vieraillut ollenkaan sairaalassa tapaamassa isäänsä. Se tuntui liian raskaalta. Kun turistiopas kävi katsomassa isän kuntoa, tytär jäi ulos odottamaan.

– Se oli häpeää tai pelkoa. En halunnut tavata isää siellä. Halusin vain kotiin.

Laura joutui viettämään useamman päivän saarella ennen kuin paluulento saatiin järjestettyä. Kun hän käveli kohti lentokonetta, saattajana olevat lentokenttävirkailijat keskustelivat keskenään tytön voinnista. 

– Tajusin, että he puhuvat minusta ja vastasin englanniksi, että ihan hyvin menee, kiitos kysymästä.

Suurin pelko Lauralla oli, että joutuisi lentokoneessa istumaan isänsä vieressä. Se hävetti. 

Isä ei kuitenkaan palannut Suomeen samalla lennolla.

”Isäs on muuten kuollut”

Laura kuuli isänsä kuolemasta vasta Suomessa ja sekin tapahtui sivumennen.

– Vasta kotona äiti huikkasi, että isäs on muuten kuollut. Ei siitä puhuttu sen enempää. 

Olisinko voinut tehdä jotain toisin, ja mitä jos olisin osannut hälyttää apua aiemmin? Nuo ajatukset vaivasivat Lauraa koko lapsuuden ja nuoruuden. Möykky sisällä kasvoi puhumattomuuden takia. 

– En siitä puhunut, kun tuntui, että sellainen syyttävä sormi osoittaa koko ajan.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen...  

Isän hautajaiset järjestettiin satojen kilometrien päässä, eikä ainut lapsi päässyt osallistumaan niihin. Se syvensi surua entisestään. 

Nyt hän uskoo, että hautajaisiin osallistuminen olisi voinut helpottaa asian käsittelyä.

– Siellä (Kreikassa) paikalla käyminen nyt oli vähän kuin ne hautajaiset, joihin en päässyt.   

Parempi olla puhumatta

Laura ei tiedä vieläkään tarkalleen, mihin hänen isänsä menehtyi. Hän kuitenkin uskoo, että lääkärin sanoissa oli ainakin osa totuutta, ja isä olisi kärsinyt matkalla juoppohulluuskohtauksesta. 

– Se oli 90-lukua – ei silloin pidetty kirjaa tai numeroa, jos joku läträsi viinan kanssa. 

Jälkikäteen Laura on myös pohtinut koko lomamatkojen motiivia. Lapsena hän iloitsi reissuista, sillä sai silloin isän jakamattoman huomion. 

– Olen miettinyt, että lähdimmekö me matkalle siksi, että isä pääsisi juomaan. Kyllä se niin oli, että minä olin kulissi ja pullo se todellinen rakkauden kohde. 

Monen vuoden tuska hellitti

Vaikka Laura aluksi pelkäsi palata tapahtumapaikalle, matka lopulta kannatti. Tätä aiemmin hän ei ollut puhunut tapahtumista avoimesti edes lähipiirilleen. Nyt hänestä tuntuu, että vihdoin jotain on auennut.

– Tuli sellainen rauhallinen olo. Sain ulos tuskan, joka oli monta vuotta muhinut sisällä. 

Juttu jatkuu kuvan jälkeen...

Myös monet asiat, jotka hän oli unohtanut vuosien mittaan muistuivat mieleen tapahtumapaikalla – niin ilonhetket tavernassa kuin pitkälliset keskustelut poliisiasemalla.

– Tämä oli tavallaan sellainen nopeasti irti revitty laastari. Nyt, kun kaikki tapahtui sattumusten kautta, se kirpaisi vähemmän. 

Myös ajatukset siitä, olisiko jotakin voinut tehdä lapsena toisin, hälvenivät paikalla käymisen jälkeen.

– Tajusin vihdoin, että minulla ei ollut minkäänlaista vaikutusvaltaa tapahtumiin. Olisin tehnyt mitä tahansa, niin tilanne olisi päättynyt näin. 

Lue myös

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja