Trump jätti menemättä muistotilaisuuteen huonon sään takia – Twitter täyttyi kuvista, joissa Obama edustaa rankkasateessa

Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin arvostelijat ovat saaneet jälleen vettä myllyynsä sen jälkeen, kun Valkoinen talo ilmoitti presidentin jättävän väliin vierailun ensimmäisen maailmansodan sotilaiden hautausmaalla Ranskassa. Ensimmäisen maailmansodan päättymisen satavuotisjuhlallisuuksiin kuuluvan vierailun peruuntumisen syyksi ilmoitettiin huono sää.

3:01

Uutisen jälkeen Twitter on täyttynyt kuvista, joissa maan entinen presidentti Barack Obama seisoo sateessa eri tilaisuuksissa. Aiheeseen ovat tarttuneet myös monet mediat, muun muassa The Huffington Post.

Muita johtajia sää ei häirinnyt

Belleaun kylässä sijaisevalle ensimmäisen maailmansodan sotilaiden hautausmaalle on haudattu jopa 1800 amerikkalaissotilasta.

Trump ei lähtenyt haudoille vaan pysyi hotellihuoneessaan "sään aiheuttamien aikataulu- ja logistiikkaongelmien vuoksi".

Pariisiin kokoontuneista maailman johtajista 50 kilometriä Pariisista sijaitsevalle hautausmaalle pääsivät, säästä huolimatta, muun muassa Kanadan pääministeri Justin Trudeau, Saksan liittokansleri Angela Merkel ja Ranskan presidentti Emmanuel Macron.

Ison-Britannian toisen maailmansodan aikaisen pääministerin Winston Churchillin, joka soti ensimmäisessä maailmansodassa, pojanpoika ja brittiparlamentin jäsen Nicholas Soames kutsui Trumpia "säälittäväksi" ja "epäsopivaksi".

Twitter puolestaan vastasi levittämällä kuvia tilaisuuksista, joihin ex-presidentti Obama on osallistunut rankkasateessa. 

Lisää aiheesta

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja