Yhdysvaltalaispresidentti antoi keskiviikkona ymmärtää, ettei Ukraina ole saamassa kaipaamiaan Tomahawk-risteilyohjuksia.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoo, että Ukraina ei käytä yhdysvaltalaisohjuksia iskuissa syvälle Venäjän alueelle.
Uutiskanava CNN:n mukaan Trump kommentoi asiaa Valkoisessa talossa paikallista aikaa keskiviikkona, kun häneltä kysyttiin Wall Street Journalin uutisesta, jonka mukaan Yhdysvallat on poistanut Ukrainalta ohjusten käyttörajoituksia.
– Siinä sanottiin, että annoin Ukrainalle luvan ampua ohjuksia syvälle Venäjälle. En tehnyt niin, Trump sanoi.
– Toiseksi, he eivät käytä meidän ohjuksiamme. He käyttävät mielestäni eurooppalaisia ohjuksia tai jostain muualta tulevia, mutta he eivät käytä meidän ohjuksiamme, hän lisäsi.
Hän sanoi lisäksi, että hän ei päätä, mitä Ukraina tekee, mutta hänellä on päätäntävaltaa yhdysvaltalaisohjuksia koskien.
Trump kiisti lehden tiedot aiemmin myös Truth Social -viestipalvelussaan. Trumpin mukaan kyseessä on valeuutinen.