TPS:n pelaajilla banaanit otsassa, Kärpät vahvempi kärkikamppailussa: "Noin ylivoimaisia olemme sarjassa"
Oulun Kärpät otti seitsemännen voittonsa putkeen SM-liigassa, kun se kukisti Turun Palloseuran 3-2-lukemin.
TPS johti ottelua ensimmäisen erän jälkeen kahdella maalilla, mutta Kärpät nousi silti voitoon. Oululaisten kirin aloitti Michal Kristof toisessa erässä, kun hän toi joukkueensa maalin päähän.
Shaun Heshka nosti Kärpät 2-2-tasatilanteeseen kolmannessa erässä ja 3-2-voittomaalin teki Jasper Lindsten.
Kärpät on ollut ajoittain jopa ylivoimainen tämän kauden Liigassa, mutta joukkueen päävalmentaja Mikko Manner muistutti, että laadukaskin joukkue kaipaa joskus onnea.
– Noin ylivoimaisia olemme sarjassa, että tarvitsemme kaikki taivaankappaleet omalle puolelle, jotta pystymme voittamaan yksittäisen jääkiekkopelin, Manner totesi otteun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa.
Manner olikin hieman ihmeissään, että mistä Kärppien onni syntyi, sillä TPS pelasi laadukkaan ottelun.
– Tuliko se siitä, että Veini (Vehviläinen) epäonnistui heidän toisessa maalissaan ja joukkue päätti taistella hänen eteensä, koska hän on (Jussi) Rynnäksen kanssa niin montaa tämän joukkueen pelastanut, Manner mietti.
TPS:n päävalmentaja Kalle Kaskinen totesi, että kahden maalin johdon lipsuminen käsistä sai pelaajat hämilleen.
– Siellä on aikamoiset banaanit otsassa pelaajilla, miksi me emme uskaltaneet pelata loppuun?
Kärpät lisäsi sarjajohtonsa jo 11 pisteeseen.
Liiga-videot
-
Lataa lisää
Uusimmat
-
00:42
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
00:42
Jukka Jalonen raivosi Jesse Puljujärvelle – latasi kovaa palautetta vielä MM-areenan käytävillä: "Teki ison virheen"
-
00:28
Petteri Sihvoselta jyrkkä vaatimus Leijonien MM-painepelin jälkeen – suora viesti Jukka Jaloselle: "Pidän sitä ihan skandaalina"
-
00:05
Valtaosa nuorista hyväksyy Suvivirren laulamisen kevätjuhlassa – yhä harvempi pitää itseään uskonnollisena
-
00:01
Tutkimus: Näin isät käyttävät perhevapaita – äidin tuloilla ja koulutuksella iso merkitys
-
23:50
Leijonat läpäisi karmean trillerin – näin tärkeä Tanska-ottelu eteni
-
23:48
Leijonat selvitti Tanskan kovan haasteen – tämä on MM-puolivälieräpaikan tilanne nyt
-
23:25
Iranin presidentin kuolemaan osaa ottavat: Putin, Xi, Lavrov, Erdogan, al-Assad, Hamas ja Hizbollah
-
23:09
Leijonien paineet tapissa! Suomelta vietiin maali MM-väännössä – katso puhuttava tilanne
-
22:54
Suomen vaihtoaitiossa kiehahti! Jukka Jalonen tylytti Jesse Puljujärveä
-
22:54
Baltimoren siltaan törmännyt laiva lopulta irti – lähes kaksi kuukautta aluksella jumissa olleen miehistön piina jatkuu
-
22:40
Leijonat jäätävissä ongelmissa MM-jäällä – tämä Tanskan johtomaali hylättiin
-
22:25
Entinen UFC-ottelija Geane Herrera on kuollut 33-vuotiaana
-
22:15
Leijonien tärkeä mies poistui pukukoppiin – katso vastustajan kyseenalainen temppu
-
22:04
Suomalaisottelijalta harvinainen temppu judon MM-kisoissa: "Pikkupojasta asti unelma"
-
21:52
Ruotsalaistähti haluaa revanssinsa – odottaa Leijonia uhmakkaana: "Hauskaa antaa heille neniin"
-
21:41
Leijonista todella karu havainto kesken MM-kisojen painepelin
-
21:17
Video: Meteori valaisi taivaan sinivihreäksi Espanjan ja Portugalin yllä
-
21:13
Iranin helikopteriturmassa kuolleen presidentin hautajaiset alkavat tiistaina – tapahtumista määrätty tutkinta
-
21:09
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen – Orpo: Erittäin hieno uutinen Suomelle
-
Lataa lisää