Töysän Miljoonapilkille sukulainen

Töysässä vuosittain järjestettävä kalastustapahtuma, Miljoonapilkki, on saanut sukulaisen Viroon. Otepään pikkukaupungissa Etelä-Virossa järjestetään 14. helmikuuta Suuri Kalajuhla, jonka keskeisenä osana on pilkkikilpailu.

Kilpailussa pyydetään esikuvansa tapaan muovitunnistimella merkittyjä kaloja. Virossa narrauksen kohteena ovat ahvenet, kun Suomessa pyydetään istutettuja kirjolohia. Yhteistä molemmille tapahtumille on, että kilpailukalat merkitsee sama mies: Etelä-Pohjanmaan Kalatalouskeskuksen toiminnanjohtaja Matti Tuhkanen. Kilpailut ovat tästä huolimatta itsenäisiä. Kilpailun yhtenä tarkoituksena on kehittää Etelä-Viron järvien kalataloutta.

Otepään kilpailussa pääpalkintona on henkilöauto. Tavarapalkintojen lisäksi jaetaan muun muassa matkoja 21. helmikuuta järjestettävään Miljoonapilkkiin. Järjestäjät odottavat uutuustapahtumaan pilkkiharrastajia myös Suomesta.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat