Mainos

Tom Hanks on sukua legendaariselle tähdelle: "Ei voi olla totta"

Suosikkinäyttelijä nähdään seuraavaksi ikonisena lastenohjelmien juontajana.

Hollywoodin kirkkaimpiin tähtiin jo vuosikymmenet kuulunut Tom Hanks, 63, hämmentyi sukujuuristaan. Sukututkimuksia tekevän Ancestry-yhtiön mukaan Hanks on sukua edesmenneelle yhdysvaltalaiselle lastenohjelmien juontajalle Fred Rogersille. Erikoiseksi tilanteen tekee se, että Hanks näyttelee Fred Rogersia uusimmassa elokuvassaan A Beautiful Day in the Neighborhood.

– Ei voi olla totta, puijaatte meitä, Hanksin vaimo näyttelijä Rita Wilson, 63, yllättyi kuullessaan uutisen Access Hollywood-ohjelman haastattelussa.

Sukututkimuksesta selvisi, että 1700-luvulla elänyt saksalainen siirtolainen Johannes Mefford oli sukua sekä Rogersille että Hanksille. Myös Yhdysvaltain vapaussodassa itsenäisyydestä taistelleet veljekset olivat sukua heille molemmille.

– Ei ole lainkaan yllättävää, että he ovat sukua toisilleen. Yhtäläisyydet heidän välillään ovat hämmästyttäviä, Ancestryn sukututkimuksista vastaava Jennifer Utely kommentoi.

Juontajalegendan lesken Joanne Rogersin, 91, mukaan hänen aviomiehensä oli Hanksin suuri fani. Joannen mielestä Hanks on herttainen persoona.

– Aivan ihana uutinen. Tiedän, että Fred olisi ollut iloinen tästä. Hän rakasti sukupuihin liittyviä asioita, Joanne Rogers kertoi Access Hollywoodille.

Vaikka Hanks ei ollut elokuvan teon aikana tietoinen yhteyksistään Rogersiin, hän pystyi muuntautumaan rakastetuksi juontajaksi. Neulepusero oli Rogersin tavaramerkki. Näyttelijätähti vertaa neulepuseroa Bruce Waynen Batman-asuun.

– Et ole enää itsesi, vaan olet tämä hyvin tunnistettava henkilö, Hanks kertoi viitaten vuonna 2003 kuolleen Fred Rogersin ikoniseen vaatetyyliin.

A Beautiful Day in the Neighborhood -elokuvan ensi-ilta on Yhdysvalloissa 22.11.2019.

Lähteet: People, Access Hollywood

Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja