Mainos

Toimihenkilöunionin Rinne tyrmää eläkeiän noston

Hallituksen eilinen päätös nostaa vanhuuseläkkeen alaikärajaa 63:sta 65 vuoteen on "väärään aikaan tehty esitys", sanoo Huomenta Suomen haastattelema Toimihenkilöunionin puheenjohtaja Antti Rinne.

- Se lisää jännitteitä työmarkkinoilla. Ei hyvä esitys, Rinne sanoo.

Rinteen mukaan nykyisen taloustilanteen kohentamiseen on parempia keinoja kuin eläkeiän nostaminen.

- Pitäisi parantaa jaksamista muun muassa lisäämällä vanhojen työntekijöiden vapaita, Rinne sanoo.

Ammattiliitot tapaavat tänään työnantajien edustajia, mutta Rinne ei sano suoraan, kaipaisiko hän takaisin kolmikantaa.

- Keskustelemme työnantajaliittojen kanssa tänään siitä, löytyisikö keinoja saada vakautta työmarkkinoille. Jos työsopimuskierros lähtee normaalisti liikkeelle, syntyy rauhattomuutta, Rinne sanoo.

Rinteen mukaan asialistalla työnantajapuolen kanssa käytävissä keskusteluissa ovat tänään muun muassa ostovoima ja muutosturva.

- Kansainväliseen finanssikriisiin emme pysty vaikuttamaan, mutta Suomessa kotimaiseen kulutuskysyntään ja teollisuuden toimihenkilöiden ostovoimaan kyllä.

Katso Toimihenkilöunionin puheenjohtajan Antti Rinteen haastattelu (Huomenta Suomi 25.02.2009)

(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.