Yhdysvaltalaisnainen kertoo, että katsastusaseman työntekijä piti hänen toppiaan sopimattomana eikä siksi päästänyt häntä sisään liikkeeseen. Tapauksesta uutisoi The Sun.
Yhdysvaltalainen Tia Wood kertoo saaneensa asiatonta kohtelua katsastusliikkeessä, johon oli vienyt autonsa. Nainen kertoo tapahtuneesta TikTokissa.
Yleensä asiakkaat saavat odottaa katsastuksen ajan sisällä odotustiloissa. Tia kuitenkin kertoo, että häntä ei päästetty sisälle toppinsa takia. Työntekijän mielestä yläosa oli sopimaton ja siksi hän käski Tiaa odottamaan pihalla.
Videolla näkyy, että Tialla on yllään lenkkarien ja farkkusortsien lisäksi punainen napapaita.
Jos video ei näy, voit katsoa sen täältä.
