THL:n selvitys: Nuoret haluavat, että tunteiden, kriisien ja ongelmien käsittelyä opeteltaisiin koulussa

Nuorten ääni: Poliitikkoja tentataan mielenterveysasioista 8:07
Nuoret tenttasivat poliitikkoja mielenterveysasioista.

Nuoret toivovat, että oman paikkakunnan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut löytyisivät helposti yhdestä paikasta ja apua voisi saada ilman ajanvarausta. Asia selviää Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tuoreesta selvityksestä.

Nuoret toivovat myös käytännönläheisiä keinoja palvelukynnysten madaltamiseksi. Kynnystä madaltaisi muun muassa toimintaympäristön kehittäminen viihtyisäksi ja turvalliseksi esimerkiksi niin, että tilassa on sohva, sateenkaarilippu seinällä ja juliste turvallisemman tilan periaatteista.

THL:n kehittämispäällikkö Katja Sankalahden mukaan nuoret katsovat, että tunteiden, kriisien ja ongelmien käsittelyä tulisi opetella esimerkiksi koulussa. Näin normalisoitaisiin avun hakemista ja madallettaisiin palveluun hakeutumisen kynnystä.

– Nuoret kokevat, että mitä enemmän tietoa on tarjolla esimerkiksi kouluissa, sitä hyväksyvämmin asioihin suhtaudutaan ja häpeä vähenee, Sankalahti sanoo tiedotteessa.

THL:n selvitys on tehty osana kansallisen lapsistrategian toteutusta.

Nuorten väliset erot palveluihin pääsyssä lisäävät eriarvoisuutta

Selvityksessä on käyty läpi vuonna 2021 tehtyä kouluterveyskyselyä. Kyselyn mukaan erityisesti tietyissä nuorten ryhmissä mielialaan liittyvät ongelmat ja vaikeudet päästä palveluihin ovat yleisiä. Tällaisia ryhmiä ovat maahanmuuttajataustaiset, toimintarajoitteiset, kodin ulkopuolelle sijoitetut sekä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt.

Myös sukupuolten välillä oli eroja. Tytöillä korostuvat henkinen pahoinvointi ja pojilla vaikeudet päästä terveydenhuollon ammattilaisen vastaanotolle, kuten koulupsykologille.

Nuori voi myös kuulua samanaikaisesti useaan eri ryhmään, jolloin vaikeudet voivat olla moninkertaisia. Nuorten väliset erot hyvinvoinnissa ja palveluihin pääsyssä lisäävät eriarvoisuutta, tiedotteessa sanotaan.

THL:n mukaan yhdenvertainen saavutettavuus ja syrjimättömyys palveluissa vähentävät sekä palveluntarvetta että raskaiden ja kalliiden korjaavien palvelujen tarvetta myöhemmin. Palvelujen valtakunnalliseen ja paikalliseen kehittämiseen tarvitaan mukaan nuoria monista eri taustoista, THL lisää.

Lue myös:

    Uusimmat