Yhdysvaltalainen sähköautovalmistaja Tesla on saanut valmiiksi miljoonannen autonsa.
Teslan toimitusjohtaja Elon Musk twiittasi varhain aamulla Suomen aikaa, että kalifornialaisvalmistajan tuotantolinjalta on valmistunut sen miljoonas ajoneuvo. Rajapyykin rikkonut auto on punainen Model Y.
Viime vuoden loppuun mennessä Tesla oli valmistanut 893 450 ajoneuvoa, joten sen ensimmäinen vuosineljännes on koronaviruksen aiheuttamista tuotanto-ongelmista huolimatta erinomainen reilusti yli 100 000 auton valmistusmäärällä – ja ensimmäistä kvartaalia on vielä reilut pari viikkoa jäljellä.
Mikäli Tesla pitää yllä nykyisen valmistustahtinsa, rikkoo se 2 miljoonan auton rajapyykin vuonna 2022. Sen ensimmäinen auto valmistui vuonna 2008.
Tesla valmistaa autojaan Kalifornian Fremontin lisäksi myös Shanghaissa, jossa sen Gigafactory-tehdas käynnistyi vuodenvaihteessa. Shanghain-tehdas ei käy vielä täydellä teholla, minkä lisäksi valmistustahtia tulee vauhdittamaan myös Berliiniin kesällä 2021 rakentuva tehdas, joten seuraava miljoona saattaa hyvinkin rikkoutua jo ensi vuoden puolella.
