Lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä epäilty suomalaisvalmentaja määrättiin toimintakieltoon: "Kurinpitotoimista painavin mahdollinen"

Suomalaista tennisvalmentajaa epäillään alaikäisen seksuaalisesta hyväksikäytöstä 1:21

Suomen Tennisliitto on asettanut lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä epäillyn suomalaisvalmentajan väliaikaiseen kilpailu- ja toimintakieltoon. Panna on voimassa niin kauan, kunnes asia on ratkaistu lopullisesti viranomais- tai tuomioistuinmenettelyssä, liitto tiedottaa.

Pääkuvan videolla Tulosruudun juttu tapauksesta.

Päätöksen myötä kyseinen valmentaja ei voi toistaiseksi osallistua mihinkään Suomen Tennisliiton alaiseen toimintaan.

– Tapauksesta on tällä hetkellä poliisin esitutkinta käynnissä. Odotamme, että viranomaiset selvittävät asian perusteellisesti. Sen jälkeen teemme tarvittavat jatkotoimenpiteet. Tennisliiton nyt määräämä toimintakielto on kurinpitotoimista painavin mahdollinen, Tennisliiton toimitusjohtaja Teemu Purho kertoo.

Tapaus tuli julkisuuteen viime viikolla, kun MTV Sport uutisoi, että kyseistä suomalaisia tennispelaajia luotsannutta valmentajaa epäillään alaikäisen pelaajan seksuaalisesta hyväksikäytöstä. 

Tennisliitto oli tilannut SUEKilta selvityksen asiasta tämän vuoden keväällä. Valmistuneen selvityksen perusteella Tennisliiton hallitus päätti jo elokuussa, että kyseistä valmentajaa ei toistaiseksi palkata eikä nimetä mihinkään Tennisliiton alaisiin tehtäviin.

SUEK antaa tapauksen käsittelyssä tukensa Suomen Tennisliiton toiminnalle.

– Suomen Tennisliitto on oma-aloitteisesti tilannut selvityksen viime keväänä ja yhteistyö on ollut alusta asti avointa. Liitto suhtautuu asiaan erittäin vakavasti ja haluaa selvittää tapauksen perinpohjaisesti. Tuemme Suomen Tennisliiton toimintaa ja heidän pyrkimystään toimia oikeudenmukaisesti tapausta käsiteltäessä, SUEKin vt. pääsihteeri Petteri Lindblom kommentoi.

Lue myös:

    Uusimmat