Tennisliitto reagoi suomalaisvalmentajan hyväksikäyttöepäilyyn: "Ei toistaiseksi palkata eikä nimitetä liiton alaisiin tehtäviin"

Suomalaista tennisvalmentajaa epäillään alaikäisen seksuaalisesta hyväksikäytöstä 1:21

MTV Sport uutisoi tänään tapauksesta, jossa suomalaisia tennispelaajia luotsannutta valmentajaa epäillään alaikäisen pelaajan seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Tennisliitto tilasi Suomen urheilun eettiseltä keskukselta SUEK:lta selvityksen asiasta.

Pääkuvan videolla Tulosruudun juttu aiheesta.

Selvityksessä käy ilmi, että valmentaja on syyllistynyt tekoihin, jotka eivät ole urheilun eettisten periaatteiden mukaisia ja saattavat täyttää rikoksen tunnusmerkit.

– Emme hyväksy minkäänlaista häirintää missään tapauksessa – otamme asian vakavasti ja meille on tärkeää, että asia selvitetään perusteellisesti, kommentoi Tennisliiton toimitusjohtaja Teemu Purho.

– Olemme yhteistyössä SUEK:n kanssa selvittäneet tapausta ja ryhtyneet toimenpiteisiin. Tennisliiton hallitus päätti elokuun 2018 kokouksessaan, että kyseistä valmentajaa ei toistaiseksi palkata eikä nimetä mihinkään Tennisliiton alaisiin tehtäviin, Purho jatkaa.

Liiton mukaan tapaus on kurinpitolautakunnan käsittelyssä, josta odotetaan päätöstä ensi viikon aikana. Tapauksen yksityiskohdista ei tässä vaiheessa kerrota enempää, asianosaisten oikeusturvan ja käsittelyn turvaamiseksi.

Lue myös:

    Uusimmat