Mainos

Telecom Italian hallitus erosi

Telecom Italian hallitus päätti erota sen jälkeen, kun Olivetti oli voittanut Telecom Italiasta käydyn kamppailun. Hallituksen jäsenen Alessandro Ovin mukaan hallitus erosi tehtävästään tänään. Telecom Italia suunnitteli yhdistymistä saksalaisen Deutsche Telekomin kanssa, mutta tietoteollisuusjätti Olivetti sotki suunnitelmat.

-Koska suurin osa hallituksen jäsenistä on päättänyt erota, hallitus ei voi jatkaa tehtävässään. Tämä hallitus kuitenkin hoitaa pestiä siihen saakka, kunnes osakkeenomistajat kokoontuvat valitsemaan yhtiölle uuden hallituksen, Telecom Italia ilmoitti tänään. Osakkeenomistajat valitsevat yhtiölle uuden hallituksen kesäkuun lopussa.

Telecom Italia suunnitteli yhdistymistä saksalaisen Deutsche Telekomin kanssa, mutta tietoteollisuusjätti Olivetti sotki suunnitelmat. Suurin osa Telecom Italian hallituksessa istuvista suuromistajista myi osakkeitaan Olivettille. Olivettin toimitusjohtaja Roberto Colaninno on tehnyt selväksi, että hän aikoo itse johtaa Telecom Italiaa. Sen sijaan Telecom Italian Franco Bernaben tulevaisuus näyttää epävarmalta. Bernabe aloitti Telecom Italian toimitusjohtajana vasta kuusi kuukautta sitten, mutta valtakamppailun aikana hän ehti näkyvästi vastustaa Olivettin kaavailemaa valtausta.

Italialaisten tiedotusvälineiden mukaan oikeustieteen professori ja entinen ministeri Sabino Cassese saattaa nousta Telecom Italian hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi. Tehtävää on hoitanut Berardino Libonati.
(STT-Reuters)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.