Teksasilaismies, 66, haluaa kipeästi löytää kumppanin – ilmoitti asiasta näyttävästi: "Kyllä minua jännitti"

Miten ylläpitää parisuhdetta haastavina aikoina 0:50
Miten ylläpitää parisuhdetta vaikeina aikoina?

Kuusikymppinen sinkkumies Teksasista ei työkiireiden vuoksi ehdi selata deittisovellusten tarjontaa, joten hän päätti tehdä toisenlaisen seuranhakuilmoituksen: valtavan mainostaulun valtatien varteen. Tempauksesta kertoo muun muassa Austonia.com-sivusto.

Teksasilainen sinkkumies Jim Bays, 66, kaipasi kumppania ja päätti ilmoittaa asiasta näyttävästi: hän teetätti kuvallaan ja puhelinnumerollaan varustetun valtavan mainostaulun, jossa kertoo etsivänsä seuraa. 

Mainostaulussa kerrotaan, että haussa on ”hyvä nainen”. Iältään tämän olisi hyvä olla suurin piirtein 50– 55-vuotias. Yhdessä he voisivat jutella ja käydä kävelyllä.

Ilmoitus pystytettiin erään valtatien varrelle marraskuussa. Austonia.com-sivuston mukaan sen on tarkoitus olla näkösällä ainakin joulukuun loppuun, ehkä tammikuunkin ajan.

Treffikumppanien löytämisessä ollut haasteita

Jimin seuranhakuilmoitus näyttää herättäneen myös median kiinnostuksen. Yhdysvaltalaisen tv-kanavan uutisankkuri julkaisi siitä klipin Twitter-tilillään.

Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.

Austonia.com-sivusto tavoitti Jimin haastatteluun. Mies kertoo, että vanhemmalla iällä ei ole niin helppoa enää tavata uusia ihmisiä tai ainakaan sellaista henkilöä, jonka kanssa kemiat kohtaisivat. Jimin mielestä sopivan deittikumppanin tapaamista ei kannata laskea sattuman varaan.

Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.

Deittisovellukset eivät ole tuottaneet toivottua lopputulosta. Jimin mielestä niihin liittyy liikaa "pelaamista" eivätkä ne anna oikeanlaista kuvaa toisen osapuolen persoonallisuudesta. Lisäksi hänestä on ollut hankala järjestää tapaamisia kiinnostavien tyyppien kanssa.

Niinpä hän päätyi pystyttämään mainostaulun.

– Olen iloinen, että tein sen. Usko pois, kyllä minua jännitti. Kuva mainostaulussa ja tieto siitä, että tulisin saamaan kasapäin puhelinsoittoja.

Takana kaksi kariutunutta avioliittoa

Talonrakennushommien parissa työskentelevä Jim on ollut kahdesti naimisissa. Hänen lapsensa ovat iältään 12–41-vuotiaita. 

Jimin mukaan hänen treffikumppaniensa tulisi heti kättelyssä ymmärtää, että Jim on naimisissa työnsä kanssa. Hänestä on mukavaa, kun on kiire ja hän rohkaisee muitakin pitämään päivänsä täynnä ohjelmaa. 

Jim uskoo, että hänen suhtautumisensa työhön vaikutti osaltaan hänen toisen avioliittonsa päättymiseen. Tuo liitto kesti 19 vuotta. Hän ei aio enää tehdä samoja virheitä uudelleen kuin tuossa suhteessa.

Haussa nuorempi, päättäväinen ja ymmärtäväinen nainen

Haussa on nuorempi, rakastava ja kiltti nainen, joka kannustaa Jimiä hänen pyrkimyksissään. Unelmien kumppani myös antaa anteeksi hänelle hänen virheensä ja ymmärtää, jos häntä stressaa.

Myös Jim on totta kai valmis tukemaan kumppaniaan. Hän haluaa vahvan, itsevarman naisen, joka olisi kuitenkin valmis myöntämään omat virheensä.

Liikunta on Jimille tärkeä asia. Hän on käynyt lenkillä ja salilla 19-vuotiaasta lähtien.

Jim hakee loppuelämän kumppania.

– Olen kiireinen, mutta ei meitä ole tarkoitettu olemaan yksin, hän uskoo.

Mainostaulun ansiosta Jim on käynyt muutamilla treffeillä. Toistaiseksi kaivattua kipinää ei ole löytynyt, mutta hän suhtautuu tulevaan optimistisesti.

Lue myös:

    Uusimmat