Akrobaatti ja nuorallakävelijä Tauri Vahesaar hämmästyttää ja kummastuttaa yleisöään huimilla tempuilla. Nuori virolaismies on esiintynyt myös esimerkiksi suuressa Hollywood-elokuvassa.
Kuten jutun videolta ja kuvista näkyy, kyseessä ei ole ihan tavallinen kävely köyden toisesta päästä toiseen. Vahesaar kertoo puhelimessa MTV Uutisille, että innostui itse nuorallakävelystä kymmenenvuotiaana.
– Kouluumme tuli uusi liikunnanopettaja ja hänen johdollaan innostuin lajista. Olin silloin ainoa poika hänen harjoituksissaan. Siitä se lähti.
Slackliningista eli temppujen tekemisestä köydellä urheilullinen Vahesaar innostui kaverin avulla viitisen vuotta sitten. Ollessaan 18-vuotias.
– Kun kokeilin temppuilua ensimmäisen kerran, totesin, että ei kyllä ole minun hommani. Mutta ystäväni houkutteli lyömään vetoa. Sovimme, että treenaan kuukauden ja sitten katsotaan. Treenasin neljä tuntia päivässä ja tällä tiellä ollaan, iloinen virolainen nauraa.
Vahesaar sanoo, että totta kai akrobatiaharrastuksesta ja taustasta oli hyötyä, kun nuorallatemppuilu vei miehen mennessään. Yksi iso innoittaja temppuiluun on ollut maanmies Jaan Roose, joka on muun muassa ollut Madonnan kiertueella nuorallatansijana.
Palkintokaappi pullottaa
Nuori taituri kertoo, että slackliningissa järjestetään kovia kansainvälisiä kilpailuja ympäri maailmaa. Vahesaar kruunattiin kaudella 2015 maailmanmestariksi. Hän voitti muutamaa lukuunottamatta kaikki kilpailut sinä vuonna.
